Opettaja ja kirjailija Arno Kotro muistuttaa, että moni asia on nykyään paremmin kouluissa kuin aiempina vuosikymmeninä.
Koulukiusaamisesta ja väkivallasta puhutaan nykyään paljon, mutta olivatko asiat oikeasti ennen paremmin?
Jos kirjailija, opettaja Arno Kotrolta kysytään, vastaus on eivät.
– Kun muistelen vanhoja ala- ja yläasteaikoja, Krunikan yläastetta 80-luvun alussa, niin en nyt luonnehtisi, että se olisi ollut erityisen turvallinen oppimisympäristö.
Kotron muistikuvan mukaan esimerkiksi vessat eivät olleet turvallisia paikkoja ja välitunneilla kokoonnuttiin jatkuvasti rinkiin tappelun ympärille ja huudettiin kannustushuutoja pukareille.
– Olen ollut työpaikassani 27 vuotta, enkä muista kertaakaan, että välitunnilla olisi ollut vastaavanlainen tappelu, hän pohtii.
Lue myös: Singapore otti kovat keinot käyttöön: Koulukiusaajaa hakataan kepillä
Koulujen ilmapiiri aiempaa parempi
Kotron mukaan erityisesti kouluilmapiiri on parantunut. Kiusaamiseen puututaan nykyään paljon herkemmin, ja vanhemmat ovat aiempaa valppaampia ottamaan yhteyttä kouluun, jos ongelmia ilmenee.
– Nykyään tunnistetaan erilaisia neuroepätyypillisyyksiä aivan eri tavalla kuin ennen. 1980-luvulla ei edes puhuttu ADHD:sta, ja kaikki pakotettiin samaan muottiin. Seksuaalivähemmistöön kuuluvan asema oli silloin aivan eri kuin nyt, Kotro listaa.

