Yhdysvalloissa juhlitaan lauantaina maan itsenäistymisen 250-vuotispäivää. MTV seuraa tapahtumia tässä artikkelissa.
Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin mukaan amerikkalainen identiteetti on parhaillaan hyökkäyksen kohteena.
Tähän ovat Trumpin mukaan syynä vasemmistolaiset radikaalit ja ääriryhmät, mutta hän ei tarkentanut väitettään.
Trump puhui asiasta juhlapuheessa päivää ennen Yhdysvaltojen 250-vuotispäivää, joissa hän on luvannut pitää pitkän puheen helteestä huolimatta.
Perjantaina Mount Rushmoressa pitämässään juhlapuheessa Trump ylisti amerikkalaista erinomaisuutta.
Trump on viime viikkoina toistuvasti kuvaillut vasemmiston suosion kasvua ennen marraskuun välivaaleja merkittäväksi uhkaksi Yhdysvalloille.
Yhdysvalloissa juhlitaan lauantaina maan itsenäistymisen 250-vuotispäivää. Kolmentoista Britannian siirtokunnan yhteinen itsenäistymisjulistus hyväksyttiin Philadelphiassa 4. heinäkuuta 1776.
Siirtokuntien ja brittijoukkojen väliset taistelut olivat tuolloin jo alkaneet, ja vapaussota jatkui vielä useita vuosia itsenäistymisjulistuksen hyväksymisen jälkeen.
Paraati peruttu Washingtonissa
Itsenäisyyspäiväjuhlallisuuksiin kuuluva National Park Servicen paraati on jouduttu perumaan helteen vuoksi Washingtonissa, kertoo uutistoimisto Reuters.
Itärannikkolle on luvattu lauantaille jopa yli 45 asteen lämpötiloja.
Myös muita tapahtumia on jouduttu perumaan ennätyslämpötilojen vuoksi. Yksittäisiä paraateja, konsertteja ja ilotulituksia on peruttu. Bostonissa taas ilotulitusjuhlaa siirrettiin neljällä tunnilla, lauantai-iltapäivään.
Philadelphiassa viranomaiset peruivat itsenäisyyspäivän paraatin jo torstaina, kun lämpötilat nousivat 38 asteeseen. Kyseisisä lämpötiloja on Philadelphiassa koettu viimeksi vuonna 1901, kertoo Reuters.