Tea Pasanen sai punkista puutiaisaivokuumeen eli TBE:n ja joutui viikoiksi sairaslomalle.
Espoolainen 38-vuotias perheenäiti Tea Pasanen sairastui kesällä 2021 puutiaisaivokuumeeseen eli TBE:hen. Pitkään jatkunut kuumeilu ja epämääräiset oireet aiheuttivat voimakasta huolta, ennen kuin oikea diagnoosi lopulta selvisi.
Sekä Pasasen perheen koti Espoossa että Tammisaaren mökki sijaitsevat molemmat alueilla, joilla on paljon punkkeja. He olivat tottuneet tekemään punkkitarkastuksia.
– TBE-rokote oli koko ajan mielessä, että pitäisi varmaan ottaa, mutta sitä ei koskaan tullut otettua, hän muistelee.
Juhannus 2021 ja oudot oireet
Pasasen oireet alkoivat juhannuksena 2021. Hän oli tuolloin mökillä miehensä ja ystäviensä kanssa viettämässä keskikesän juhlaa.
– Mökki oli saaressa ja mentiin sinne pari päivää ennen juhannusta, hän kertoo.
Aattona, 24. kesäkuuta, alkoi todella kova päänsärky ja sen jälkeen iski korkea kuume. Hän muistelee, että kuume huiteli 40 asteessa.
– Kavereita tuli juhlimaan, mutta olin siinä vaiheessa jo niin huonossa kunnossa, että makasin koko juhannuksen sängyssä.
– Kertaalleen käytiin ulkona, muut lähti terassille ja pyysi mukaan, mutta en jaksanut lähteä.
Pasasen oli ollut tarkoitus viettää kesälomaa saaressa, mutta juhannuksen jälkeen hän hakeutui lääkäriin, koska olo tuntui niin heikolta.
Pasanen kertoo, että hänellä oli alusta asti vahva epäilys puutiaisaivokuumeesta.
Silti ensimmäiseksi hänet ohjattiin koronatestiin.
– Soitin päivystykseen, ja sanottiin, että kun tulette kotipaikkakunnalle, ajakaa drive-in-koronatestiin. Tämä oli sitä surullisen kuuluisaa aikaa, kun kaikki infektio-oireet yhdistettiin koronaan.
Pasanen toimi aikaisemmin hoitajana terveydenhuollossa, joten hän tiesi, että kyseessä oli protokolla ja siellä piti käydä.
TBE:n todennäköisyyttä pidettiin aluksi niin pienenä, ettei testiä otettu alkukesästä vielä lainkaan.
Näin siitäkin huolimatta, että jo 28. kesäkuuta työterveyslääkärin merkintöihin oli kirjattu, että Pasanen oli löytänyt itseltään useita kymmeniä punkkeja kevään ja kesän aikana ja että hän oli huolissaan aivokuumeesta.
Kuume hellitti hetkeksi – ja palasi entistä pahempana
Ensimmäiset pari viikkoa vointi pysyi aika tasaisena: Pasasella oli edelleen korkea kuume ja kova päänsärky.
– Kävin useamman kerran labroissa ja lääkärissä.
Tämän jälkeen vointi vaikutti hetkeksi helpottavan. 8. heinäkuuta lääkärissä todettiin, että laboratoriomuutokset olivat korjaantuneet. Jatkotoimia ei tarvittu.
Pasanen alkoi pohtia, että ehkä kyseessä olikin joku vaaraton virustauti. Helpotus oli tosin vain hetkellistä, sillä muutamassa päivässä kuume nousi taas 40 asteeseen.
Neljä päivää tuon viimeisimmän lääkärikäynnin jälkeen Pasanen hakeutui uudelleen vastaanotolle, tällä kertaa terveyskeskukseen.
– Kuume nousi uudelleen ja päänsärky paheni. Yleistila alkoi laskea, en jaksanut olla liikkeellä ollenkaan.
Lääkäripapereihin oli kirjattu kuvaava merkintä: “Jos kävelee viisi minuuttia, väsähtää loppupäiväksi".
Epävarmuus herätti pelkoja
Terveyskeskusessa tilannetta seurailtiin. Aina aamuisin Pasanen mittasi kuumeen ja lukema oli korkea. Hän kävi laboratoriotutkimuksissa parin päivän välein.
Pitkittynyt kuume herätti pelon vakavasta sairaudesta.
– Aloin pelätä, että minulla on leukemia tai jotain, kun kuumeilu vain jatkui eikä syytä löydetty.
Pasanen muistelee, että 15. heinäkuuta pohdittiin, pitäisikö hänet lähettää sairaalaan osastohoitoon, mutta hän halusi levätä kotona.
Tämän jälkeen tehtiin lähete Jorvin infektiopoliklinikan erikoislääkärille. Tässä vaiheessa otettiin myös TBE-testi, joka todettiin positiiviseksi.
Katso myös video: Näin punkki poistetaan oikein. Juttu jatkuu videon alla.
0:35Näin poistat punkin lääkärin neuvoilla.
Diagnoosi toi helpotuksen
Pasanen oli valtavan huojentunut, kun sai viimein tietää, mistä oli kyse. Enää ei tarvinnut kärvistellä leukemiapelkojen tai muiden pelottavien ajatusten kanssa.
– Super iso helpotus vaikka tiesi, että kyse on vaarallisesta sairaudesta.
Helpotusta toi se, että Pasanen tiesi sairastaneensa tautia jo niin pitkään, että sen pitäisi ruveta helpottamaan ja että kyse ei olisi enää mistään hengenvaarallisesta.
Pasanen ei tiedä yhtään, missä kohtaa ja missä, mökillä vai kotona, häntä oli purrut se punkki, joka tämän kaiken aiheutti.
Toipuminen kesti viikkoja
Puutiaisaivokuumeeseen ei ole varsinaista hoitoa. Pasasen vointia seurattiin.
– Infektiolääkäri sanoi, että ollaan siinä vaiheessa taudinkuvaa, että oireiden pitäisi alkaa pikkuhiljaa helpottamaan ja että todennäköisyys on hyvä siinä mielessä, että mitään pysyvää ei välttämättä jää.
Toipumisen lääkäri arvioi kuitenkin kestävän viikkoja. Pasanen joutuikin koko kesäksi sairaslomalle. Hän palasi töihin vasta elokuussa.
– Väsähdin todella helposti. Olin tosi voipunut. Heti jos olin yhtään aktiivisempi, loppupäivä meni nukkuessa.
Kova päänsärky vaivasi edelleen.
– Välillä oli tunne että pää on kuin täynnä heliumia.
Kesä meni leväten
Pitkä sairasloma tuntui Pasaselta kurjalta myös siinä mielessä, että hän oli juuri alkukesästä aloittanut uudesssa asiantuntijatehtävässä ja saanut siihen monen kuukauden koulutuksen. Omatunto soimasi, kun heti edessä oli pitkä sairasloma.
– Ainoat aktiviteetit sinä kesänä oli se, että jaksoin käydä laboratoriossa ja lääkärin arviossa. Eipä siinä muuta pystynyt tekemään.
Pasanen otti selfien sen jälkeen, kun oli ensimmäistä kertaa pitkään aikaan kävellyt kilometrin putkeen elokuussa 2021.Tea Pasanen
Töihinpaluun jälkeen
Töihin palatessa Pasanen oli toipunut aika hyvin. Hän teki etätöitä, mikä hieman helpotti, kun ei tarvinnut lähteä mihinkään.
Töihinpaluun jälkeen puutiaisaivokuumeen oireet hellittivät aika nopeaan tahtiin. Jokainen päivä oli edellistä parempi.
– Jaksoin liikkua, eikä aivosumu ollut enää yhtä voimakas.
Positiivinen raskaustesti
Elokuun 2021 lopulla seurasi toinen, joskin iloinen käänne: Pasanen sai tietää olevansa raskaana.
– Väsähdin sen myötä uudelleen, mutta TBE:stä toipuminen oli jo silloin edennyt hyvin, hän naurahtaa.
Pasanen ei osaakaan aivan täysin sanoa, mikä osa väsymystä myöhemmin syksyllä johtui TBE:stä ja mikä raskaudesta.
Tea Pasasen kotialbumi
Tuore kuva Pasasesta kesäkuulta.
Nyt kaikki on hyvin
Lapsi syntyi aikanaan terveenä. Lääkärit olivat lohduttaneet Pasasta raskausaikana sillä, että virustauti oli ollut siinä vaiheessa jo niin hyvässä paranemisvaiheessa, että todennäköisesti mitään ei pienelle tulisi.
Pasaselle itselleenkään ei jäänyt puutiaisaivokuumeesta pysyviä oireita. Hän elää tällä hetkellä aktiivista ja onnellista arkea lapsensa, miehensä ja taloprojektin parissa. Pari vuotta sitten hän viimeisteli myös maisterinopintonsa.
– Ei ole jäänyt jälkioireita. Väsymys liittyy muihin asioihin, Pasanen sanoo viitaten kiireiseen elämään.
Pahin oire oli päänsärky
Pasanen muistelee, että TBE:n pahin oire oli ehdottomasti voimakas päänsärky.
– Se oli jotain, mitä en pysty edes selittämään. Se oli aivan järkyttävää.
Lisäksi pitkä epävarmuus kuormitti henkisesti.
– Kaikista isoin oli se henkinen ahdistus, kun tilanne kesti niin pitkään ja joka aamu heräsi siihen, että on korkea kuume.
– Henkinen pohdinta oli tosi rankkaa, että mikä on vikana ja mistä tämä johtuu.
Kehottaa harkitsemaan rokotetta
Pasasen ei ennen sairastumistaan pelännyt punkkeja, mutta joka päivä tehtiin todella tarkat punkkitarkastukset niin aikuisille kuin lapsille. Tätä traditiota noudatetaan edelleen.
Punkit eivät edelleenkään pelota. Sairastumisen jälkeen koko perhe on rokotettu. Pasanen itse sai sairastumisensa myötä elinikäisen immuniteetin taudille.
– Painotan TBE-rokotteen merkitystä.
Pasanen kehottaa muitakin harkitsemaan rokotusta.
– Aina sanon että että ehdottomasti kannattaa ottaa, että en suosittele tämän sairauden kanssa olemista mistään hinnasta.
Katso myös video: Onko edessä poikkeuksellinen punkkikesä?
4:23Onko tänä kesänä poikkeuksellisen paljon punkkeja?
Outi Jaatinen työskentelee toimittajana niin lifestyle-aiheiden kuin ajankohtaisuutisten parissa. Juttuvinkkejä voi laittaa sähköpostiin outi.jaatinen@mtv.fi.