Tiet ovat liukkaita ja huono ajokeli jatkuu lähipäivinä, kertoo Ilmatieteen laitos.
Teiden, pyöräilyväylien ja jalkakäytävien pinnat ovat Ilmatieteen laitoksen mukaan lähipäivinä paikoin hyvin liukkaita.
Yöstä alkaen maan länsiosassa lämpötilat ovat laajalti jo nollassa tai jopa vähän sen yläpuolella.
– Teiden, pyöräilyväylien ja jalkakäytävien pinnat pysyvät kuitenkin pidempään pakkasen puolella. Niille muodostuu kuuraa ja paikoin vettä jään päälle, jolloin pinnoista tulee erittäin liukkaita, Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Petri Hoppula sanoo tiedotteessa.
– Mahdollinen jäätävä sade, joka muodostaa jäätä pakkasen puolella oleviin pintoihin osuessaan, lisää osaltaan liukastumisen varaa.
Tänään torstaina ajokeli oli huono lähes koko maassa pohjoista Suomea lukuun ottamatta. Uudellamaalla ja maan länsiosassa ajokeli oli paikoin jopa erittäin huono lumisateen, pöllyävän lumen ja jäisten tienpintojen vuoksi.
Uudellamaalla sakea lumisade aiheutti aamulla lukuisia pieniä liikenneonnettomuuksia.
Lue myös: Karmea ajokeli suuressa osassa Suomea
Perjantaina tupruttaa idässä
Perjantaina huono ajokeli siirtyy maan pohjois- ja itäosiin. Ilmatieteen laitos on antanut varoituksia huonosta ajokelistä perjantaiaamusta perjantain ja lauantain väliseen yöhön Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalle, Kainuuseen ja Lappiin.
Etelä- ja Pohjois-Savossa, Pohjois- ja Etelä-Karjalassa sekä Kymenlaaksossa ajokeli muuttuu huonoksi perjantai-iltapäivästä alkaen.
Sää selkenee perjantaina maan etelä- ja keskiosissa, ja heikkoa pakkasta on lähes koko maassa.
Pohjois-Suomessa lämpötila vaihtelee 5 ja 10 pakkasasteen välillä.
