Kuluvalla snookerkaudella on nähty jo uskomattomat 22 maksimipistesarjaa, kun Zhang Anda onnistui tempussa torstaina. Viime kaudella tullut ennätys murskattiin jo marraskuussa. Suomen lajilegenda Robin Hull avaa ilmiötä, ja selostaja Aki Kauppinen väläyttää jopa radikaalia sääntömuutosta.
Snookerin ammattilaiskiertueella on tehty sen historiassa 239 maksimibreikkiä (tilanne 30. tammikuuta). Pistesarjan loppulukemaan 147 päästään pussittamalla vuorotellen 15 punaista ja 15 mustaa palloa, ja lopuksi kuusi väripalloa oikeassa järjestyksessä.
Ammattilaiskiertueen maksimeista ensimmäiset kahdeksan tuli 1980-luvulla, 26 seuraavaa 90-luvulla ja näiden jatkoksi 35 seuraavalla vuosikymmenellä.
Sittemmin tahti on noussut dramaattisesti. 2010-luvulla maksimeita tähdättiin 86. Kuluvalla vuosikymmenellä tuo luku ollaan saavuttamassa päivänä minä hyvänsä, sillä kasassa on jo 84 maksimia. Tämän kehityksen rinnalla myös maksimeista jaettavat rahabonukset ovat tulleet rutkasti alas päin.
Snookerhistorian ainoa suomalainen ammattilaispelaaja Robin Hull arvioi, että lajin 90-valtiaalla ja seitsenkertaisella maailmanmestarilla Stephen Hendryllä on kehityksessä valtava rooli.
– Hendry aloitti pelityylin, jossa oltiin aggressiivisempia pitkien pallojen kanssa, päästiin sitä kautta sisään ja sitten nimenomaan breakbuildingin (pistesarjan tekemisen) kautta edettiin erässä mahdollisimman pitkälle. Se pelityyli on ottanut enemmän jalansijaa, Hull kommentoi MTV Urheilulle.
Myös yhden kauden maksimiennätyksiä on murskattu. Kun vielä kymmenisen vuotta sitten jäätiin lähes poikkeuksetta alle kymmeneen "sataneliseiskaan", ja esimerkiksi kaudella 2015–2016 vain neljään, viime sesongilla tehtiin uusi ennätyslukema 15.
Tällä kaudella maksimimässäily on lähtenyt suorastaan käsistä. Ennätys rikottiin jo marraskuussa UK Championship -arvokisassa. Ronnie O’Sullivan teki kaksi maksimia, uransa 16:nnen ja 17:nnen, samassa ottelussa viime elokuussa. Ja pelkästään tammikuussa on nakuteltu kuusi maksimia.
Yhtenä kuriositeettina voi mainita senkin, että seitsemän pelaaja on tehnyt uransa ensimmäisen täydellisen sarjan tämän kauden aikana.
– Siellä on jonkinnäköinen pato murrettu, henkisellä puolella. On nähty, että muutkin onnistuvat maksimeissa, mikä lisää tunnetta saavutettavuudesta. Joskus 1980-luvulla maksimi oli kuin jumalainen saavutus, Hull sanoo.
Hull tiedostaa pienet kehitysloikat välinepuolella – kuten suomalaisvalmisteiset, erittäin paljon ylistystä keränneet liidut – sekä pöytien ja olosuhteiden erot turnausten välillä. Nämä jäävät vaikutuksiltaan kuitenkin marginaalisiksi pelityylin muutokseen ja pelaajien taitotason kehittymiseen verrattuna.
Esimerkiksi profiiliaan huimasti viime vuosina maailmankiertueella nostaneet kiinalaispelaajat oppivat jo nuorena loistavan tekniikan. Perusasiat laitetaan kuntoon, minkä lisäksi he harjoittelevat paljon hyökkäävämpää pelityyliä. Kun paikkoja pistesarjoihin aukeaa, niissä ollaan aggressiivisempia ja tehokkaampia.
– Sitä kautta mahdollisuuksia maksimiinkin tulee enemmän, Hull huomauttaa.
"Jotain pitää tehdä"
Myös kokenut snookerselostaja Aki Kauppinen on huomannut pelityylin muutoksen aggressiivisempaan suuntaan. Tilanteissa, joissa ennen vanhaan olisi lyöty turvalyönti, hyökätään nykyään yhä useammin. 50–50-tilanteet kääntyvät nykypelissä lähes poikkeuksetta pussitusyritykseen.
Lisäksi pelaajien taso maailmankiertueella on Kauppisen mielestä parantunut ja ennen kaikkea laajentunut.
– Tosi hyviä pelaajia on vain paljon enemmän nyt kuin oli vielä kymmenen vuotta sitten. Jos kymmenen vuotta sitten oli kymmenkunta todella hyvää pelaaja kiertueella, nyt heitä on varmasti 50, Kauppinen linjaa.
Selostaja korostaa myös sitä, että esimerkiksi maailmanlistalla sijoilla 40–50 oleva pelaaja on nykyään myös aiempaa rohkeampi. He eivät pelkää kohdata tähtipelaajia, ja ottavat riskejä myös heitä vastaan.
– Nyt nämä maksimien määrät alkavat olla ihan mahdottomia. Jo viime vuodestakin se pomppu on ihan hirveä, Kauppinen toteaa.
– Tosiasia on se, että jotain noille pöydille pitää tehdä, jos halutaan, että maksimibreikki olisi jatkossa joku erikoinen juttu. Nythän se ei sitä selvästikään enää ole, vaikka onkin aina hieno suoritus.
Tässä kohtaa Kauppinen nostaa esiin maailmanmestari Judd Trumpin puheet loppuvuodelta 2025. Näyttävä pelaaja sanoitti turhautuneisuutensa, kun eräässä turnauksessa pöydän pussit olivat olleet normaalia "antavampia". Trumpin mielestä tämä keinotekoisesti tasoittaa pelikenttää ja avaa heikommille pelaajille oven jopa turnausvoittoihin.
Tämän kauden 15 kisassa on nähty 13 eri turnausvoittajaa.
Kauppinen heittääkin ilmoille dramaattisen muutosehdotuksen – ja täysin tosissaan.
– Pussien kokoa voisi mielestäni pienentää vähän, 2–3 millimetriä. Ja korostan: puhun ainoastaan ammattilaisturnauksista.
– Taitoeron pitäisi tulla esiin, eikä se nyt vain kunnolla tule.
Snookerpöydän kulmapussit ovat leveydeltään vajaat 90 millimetriä ja keskipussit noin 105 milliä, joten Kauppisen ehdotus pienentäisi niitä muutamalla prosentilla. Snookerpallon halkaisija on 52,5 millimetriä.
Kauppinen tiedostaa sen, että snooker on edelleen melko vanhoillinen laji, eikä hän odotakaan, että esimerkiksi pussien kokoja alettaisiin sormeilla lähitulevaisuudessa.
Punaisien pilkkujen lisääminen lyöntipalloon – mikä helpottaisi kierteiden havaitsemista katsojalle – saattaisi Kauppisen mielestä puolestaan tulla kyseeseen.
Ja kun maksimibreikeistä puhutaan, yksi keino pistesarjojen haastavuuden lisäämiseen voisi olla Shoot Out -turnauksesta tuttu lyöntikello. Tämä on jo herättänyt keskustelua pelaajien keskuudessa.
– Tämä voi nyt olla jo aika raakaa, mutta mielestäni sen voisi laittaa jopa 20 sekuntiin.
– Kun laitetaan 20 sekunnin aikaraja jokaiseen lyöntiin, niin voi olla, ettei tarvitse pienentää ollenkaan pusseja, Kauppinen päättää naureskellen.