Mainos

Tällainen on HTC:n uusi U11-huippupuhelin - yksi ennennäkemätön erikoisuus

HTC on julkistanut uuden lippulaivaälypuhelimensa, seuraajan viime vuoden HTC 10:lle. Uusi HTC U11 tuo älypuhelimiin täysin uuden käyttötavan, puristamisen, minkä lisäksi mukana on jo muista HTC:n viimeisimmistä puhelimista tuttuja jippoja – sekä sisuksissa viimeisintä tekniikkaa.

HTC U11 on tulossa myyntiin kesäkuun alussa. Hinta Suomessa on 779 euroa täällä myyntiin tulevalle versiolle, jossa on 4 gigatavua RAM-käyttömuistia ja 64 gigatavua tallennusmuistia. HTC U11 on jo ennakkotilattavissa Elisalta, Gigantista, Verkkokauppa.comista sekä HTC:n omilta verkkosivuilta. HTC:n omassa kaupassa, Elisalla ja Verkkokauppa.comissa tarjolla kerrotaan olevan versio kahdella SIM-korttipaikalla.

Lasia edessä ja takana

Jo viime vuonna julkistettujen ensimmäisten U-sarjalaisten, HTC U Ultran ja HTC U Playn, tavoin myös HTC U11 on lasipintainen niin edestä kuin takaa. HTC itse kutsuu uutta viimeistelyään ”nestemäiseksi pinnaksi” (liquid surface). Kaarevan lasin kulmat ovat pyöristettyjä ja lasin pinta taittaa valoa tyylikkäästi.

Etupuolta HTC U11:ssä hallitsee 5,5 tuuman näyttö, jonka alapuolelta kotipainikkeesta löytyy sormenjälkitunnistin.

Värivaihtoehtoja HTC on U11:stä tuomassa yhteensä viisi kappaletta. Laajemmin myyntiin myös jälleenmyyjien kautta Suomessa tulevat hopea Amazing Silver sekä musta Brilliant Black. Lisäksi HTC tuo verkkokauppansa kautta myyntiin myös sinisen Sapphire Bluen, punaisen Solar Redin sekä valkoisen Ice Whiten.

Ilahduttavaa on HTC U11:n vedenkestävyys IP67-luokitellusti eli puhelin kestää upotuksen metrin syvyyteen 30 minuutin ajaksi.

Ensimmäinen puristukseen reagoiva puhelin

HTC U11:n pidemmiltä sivureunoilta löytyy antureita, jotka tunnistavat kun puhelinta puristetaan. Puristamalla puhelinta voi esimerkiksi ottaa kameralla kuvia ja avata sovelluksia, jotka voi valita asetuksista. HTC kutsuu uutta ominaisuutta Edge Sense -nimellä.

Toistaiseksi puristustoiminnoista on valittavissa lyhyt ja pitkä puristus. Vakiona lyhyt puristus käynnistää HTC U11:ssä kameran ja pidempi ainakin kansainvälisessä versiossa Google Assistantin. Asetuksista näiden tilalle käynnistyväksi voidaan kuitenkin valita mikä tahansa sovellus tai joukko muita toimintoja, kuten taskulamppu. Osassa sovelluksia puristamalla voi myös tehdä jotakin, kuten kamerasovelluksessa ottaa kuvan.

Myöhemmin heinäkuussa saataville on tulossa sovellus, jolla voi tallentaa eri sovelluksissa toimintoja, jotka saa käyttöön tämän jälkeen puristamalla.

Puristuksen tunnistus perustuu ultraäänitekniikkaan ja se toimii myös veden alla tai hanskat kädessä.

Edge Senseä lukuun ottamatta U11 sisältää HTC:n nykypäivänä pääosin melko lähellä vakio-Androidia olevan HTC Sense -käyttöliittymän ja jo ensimmäisten U-sarjalaisten yhteydessä esiteltyjä Sense Companion -tekoälyominaisuuksia. Android-versio on tuorein mahdollinen Android 7.1.1.

Snapdragon 835 -järjestelmäpiirin virtapihiys parantaa edeltäjään nähden akunkestoa HTC:n mukaan selvästi – jopa 45 prosentilla verkkoselailussa, 30 prosentilla musiikin kuuntelussa sekä 35 prosentilla videoiden katselussa.

Nopea kamera – DxOMark arvioi kaikkein parhaaksi älypuhelinkameraksi

Takakamera HTC U11:ssä tarjoaa 12 megapikseliä f/1,7-aukon optiikalla sekä optisella kuvanvakaimella. Pikselikoko on suuri 1,4 mikronia. HTC korostaa lisäksi kameran nopeaa automaattitarkennusta – tarkennus onnistuu 0,3 sekunnissa. Kameran väritoistoa sekä valotusta parantaa automaattisesti päällä oleva ja nopeasti toimiva HDR, joka yhdistää edelleen kolme kuvaa yhdeksi.

Videokuvauksessa 4K-tarkkuutta tukevan HTC U11:n erikoisuus on 3D-äänentallennus neljällä mikrofonilla. Lisäksi Acoustic Focus -toiminto tuo mukaan ikään kuin äänen zoomin – jos kuvaa lähentää johonkin kohteeseen, myös äänen pitäisi ohjautua sen mukana.

Arvostettu kameratestaaja DxOMark on antanut U11:lle kaikkien aikojen parhaimman arvosanansa, 90 pistettä. Edellinen ennätys oli Googlen Pixelin 89 pistettä. Viime vuoden HTC 10 ylsi 88 pisteeseen.

Etukamera U11:ssä on tarkkuudeltaan 16 megapikseliä ja tarjoaa laajan 150 asteen kuvakulman.

HTC:n tuttuja äänierikoisuuksia

U11:ssä ei ole enää perinteistä 3,5 millimetrin kuulokeliitäntää. Puhelimen mukana HTC toimittaakin adapterin vanhojen kuulokkeiden kytkemiseksi puhelimen USB-C-liitäntään.

Kaiuttimet ovat viime vuosina olleet totutusti HTC:n huippupuhelinten vahvuus, ja U11:ssä mukana on BoomSound Hi-Fi -stereokaiuttimet, joissa HTC:n mukaan myös koko puhelimen rakennetta hyödynnetään äänentoistossa.

HTC toimittaa U11:n mukana laadukkaiksi mainostamansa nappikuulokkeet vastamelutuella. USonic-nimeä kantava kuuloketuen kokonaisuus sisältää myös henkilökohtaisen ääniprofiilin: äänentoisto mukautuu kuuntelijan korville sopivaksi ottaen huomioon korvakäytävän muodon.

HTC U11:n tekniset tiedot

  • Android 7.1.1 -käyttöjärjestelmäversio + HTC Sense
  • 5,5 tuuman Super LCD 5 -näyttö 2560×1440 pikselillä, Gorilla Glass 5 -lasi
  • Sormenjälkitunnistin edessä
  • Edge Sense -puristusanturit pidemmillä sivuilla
  • 12 megapikselin takakamera f/1,7-aukolla, optisella kuvanvakaimella ja kaksois-LED-kuvausvalolla, pikselikoko 1,4 mikronia, Auto HDR Boost
  • 4K-videokuvaus + 3D-äänentallennus neljällä mikrofonilla ja Acoustic Focus -äänitarkennus
  • 16 megapikselin etukamera f/2,0-aukolla, 150 asteen laajakulmalinssi, HDR Boost
  • 4+4-ytiminen Qualcomm Snapdragon 835 -järjestelmäpiiri (maks. 2,45 gigahertsiä)
  • 4 gigatavua RAM-käyttömuistia
  • 64 gigatavua tallennusmuistia + microSD-muistikorttipaikka (tuki jopa 2 teratavun kortille)
  • 4G LTE (kategoria 16, maks. 1 Gbit/s) -mobiiliverkkoyhteys
  • Wi-Fi 802.11a/b/g/n/ac / Bluetooth 4.2 / NFC -yhteydet
  • HTC USonic -vastamelukuuloketuki ja -ääniprofiili + HTC BoomSound Hi-Fi -kaiuttimet
  • 24 bitin Hi-Res Audio -tuki kuuntelussa ja tallennuksessa
  • 3 000 milliampeeritunnin akku + Quick Charge 3.0 -pikalataus
  • USB-C-liitäntä
  • IP67-luokiteltu pölyn- ja vedenkestävyys
  • Mitat 153,99 x 75,99 x 7,9 millimetriä
  • Paino 169 grammaa

Suomessa on tulossa myyntiin 4 ja 64 gigatavun muisteilla varustettu versio. Myös 6 gigatavun RAM- ja 128 gigatavun tallennusmuistilla varustettu versio saattaa tulla verkkomyyntiin.

Myyntipakkauksessa U11:n mukana ovat tavanomaisten laturien ja oppaiden ohella läpinäkyvä suojakuori, puhdistusliina, USB-C – 3,5 mm -adapteri sekä HTC:n mukaan mukana toimitettaviksi poikkeuksellisen korkealaatuiset nappikuulokkeet.

Päivitetty kello 12.10: HTC:n ennakkotilaisuudessa antama tieto Suomeen aluksi tulevasta versiosta osoittautui virheelliseksi. Suomessa aluksi myyntiin tuleekin kahdella SIM-korttipaikalla varustettu versio.

Päivitetty kello 23.00: Kahden SIM-korttipaikan versio on tarjolla HTC:n omassa kaupassa, Elisalla sekä Verkkokauppa.comissa, muuten jälleenmyyjät ovat aluksi nähtävästi saamassa yhdellä SIM-korttipaikalla varustetun version.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.