HS: Suomalaisten maksa-arvoja on mitattu vuosikaudet väärin – ’terveellä' voikin olla vaurioita

Helsingin Sanomat ja Mediuutiset kertovat, että esimerkiksi lihavuuden aiheuttamia maksavaurioita on jäänyt Suomessa havaitsematta turhan alhaisten viitearvojen vuoksi. 

Maksavaurioita mitataan maksaentsyymien viitearvoilla, jotka on asetettu Suomessa liian korkealle viimeiset kymmenen vuotta. Näin siitä huolimatta, että lihavuus on lisääntynyt ja alkoholinkäyttö kasvanut.

– Korkeiden viitearvojen taustalle saattoi jäädä huomaamatta monia sairauksia, Joanna Danielsson kertoo Helsingin Sanomille.

Danielsson on tehnyt aiheesta Finriski-materiaalin kautta 25 000 tutkimushenkilöä kattavan väitöstutkimuksen. 

Mikä rasvamaksa?

  • Yleisin maksasairaus, joka todetaan noin neljäsosalla aikuisista
  • Lihavista, etenkin vyötärölihavista, rasvamaksa on jopa kahdeksalla ihmisestä kymmenestä
  • Todetaan yleensä 40–60-vuotiailla, lihavuusepidemian vuoksi yhä useammin myös lapsilta ja nuorilta aikuisilta
  • Usein merkki laajasta aineenvaihdunnan häiriöstä
  • Altistaa esimerkiksi diabetekselle ja korkealle verenpaineelle

Lähde: Duodecim Terveyskirjasto 

Nyt viitearvoja on korjattu alemmiksi. Ne nostavat uudeksi riskiryhmäksi yllättäen vähän alkoholia käyttävät ja keskivartalostaan hieman pyöreät naiset.

Naisille tavoitteellinen vyötärönympärys on alle 80 senttimetriä ja miehille alle 94 senttimetriä.

Korkeat maksa-arvot on tavallisesti yhdistetty alkoholin runsaaseen käyttöön, mutta tulevaisuudessa ne kertovat useammin lihavuuden vaikutuksesta ihmiseen.

Uusien viitearvojen avulla on tarkoitus puuttua maksan vaurioitumiseen entistä aikaisemmin. Maksan rasvoittumista voidaan ehkäistä elämäntapojen muutoksella, kuten reippaalla liikunnalla ja terveellisellä ruokavaliolla.

Lähde: Helsingin Sanomat, Mediuutiset, Käypä hoito

***

Miten suuri ongelma lasten lihavuus on? 10:36

Lue myös:

    Uusimmat