Pormestarin mielestä Helsinkiin tarvitaan areena kansainvälisille esiintyjille ja tapahtumille, jotta kaupunki voi pärjätä kilpailussa pohjoismaisia pääkaupunkeja vastaan.
Helsingin pormestarin Daniel Sazonovin (kok.) mukaan kaupunkiin tarvitaan kansainvälisen tason tapahtuma- ja urheiluareena, vaikka vaikka Garden Helsinki -hankkeen valtionrahoitus kaatui.
– Pidän hyvänä asiana, että sekä eduskunnassa että laajemmassa keskustelussa on käsitys siitä, että tämänkaltaisiin hankkeisiin tarvitaan myös valtion osallistuminen, Sazonov sanoo MTV Uutisille.
Lue myös: Orpo on pahoillaan kohusta – oma asema ei huolestuta
Garden Helsinki -hankkeen kokonaisuus on muuttunut, eikä se ole enää "monimutkainen hybridirakentamisen hanke", jossa on mukana asumista ja toimistoja, vaan se keskittyy nimenomaan tapahtumiin. Sazonovin mukaan peruspäätökset sen kaavasta ja tontista on kuitenkin tehty.
– Nyt on käynnissä keskustelut sen pohjalta, että hankkeen luonne muuttuu ja fokusoituu nimenomaan tähän areenarakentamiseen. Meillähän on myös muita ihan varaustasolla olevia hankkeita, kuten esimerkiksi Suvilahdessa paljon pienempi Event Hub, jonka varaus on tällä hetkellä voimassa, Sazonov kertoo.
Lue myös: Tuppurainen lataa Garden-kohusta: "Nyt on vedetty hätäjarrusta"
Sazonov toivoo, että hallituksen käynnistämä valmistelu vastaavien hankkeiden varalle saadaan valmiiksi ja se edistää Helsingin tavoitetta saada kaupunkiin kansainvälisen tason tapahtuma-areena. Päätöksentekoprosessia Sazonov ei lähde arvioimaan, kun hän ei sitä yksityiskohtaisesti tunne.

