Garden Helsinki -hanke on herättänyt runsaasti kritiikkiä.
Hallitus on saanut viime aikoina runsaasti kritiikkiä 35 miljoonan euron ehdollisesta valtiontuesta, joka on myönnetty Garden Helsinki -hankkeelle.
MTV Uutisten politiikan toimittaja Antonia Berg vastasi MTV Uutisten liven suorassa lähetyksessä, mitä hankkeesta nyt tiedetään.
Bergin mukaan kohu on syntynyt erityisesti siitä, että Vantaan Kivistöön suunnitellaan myös Suomen suurimmaksi kaavailtua tapahtuma-areenaa.
– Nousi siis kysymys, miksi Garden Helsinki on saanut valtiolta tukea, Berg sanoi.
Garden Helsinki tiedotti keskiviikkona, että hanke on hakenut valtiontukea ja saanut ehdollisen tuen.
Lue lisää: Garden Helsinki: Haimme valtiontukea
Myös pääministeri Petteri Orpo (kok.) korosti eilen, että valtiontuki on ehdollinen hankkeen toteutumiselle, eli yhtään euroa ei makseta ennen kuin hanke todella käynnistyy ja tarpeelliset asiat on selvitetty.
Tuesta päätettiin hallituksen puoliväliriihessä viime vuonna. Valtiontukipyynnön toi hallituksen kehysriiheen kokoomus ja viime kädessä pääministeri Orpo, muistuttaa Berg.
– Aina kun käydään tällaisia puoliväliriihiä tai budjettikeskusteluja, jokainen puolue tuo ajamiaan asioita ja sitten neuvotellaan, millainen kokonaisuus tästä tehdään, Berg avaa.
Varsinainen päätös tuesta tehdään, jos hanke täyttää kriteerit ja se toteutuu.
Eri tuki eri kassasta
Tukipäätöstä tehtäessä Garden Helsinki -hankkeen työllisyys- ja talousvaikutuksista oli käytettävissä useampia aiempia selvityksiä, mutta ne perustuivat huomattavasti laajempaan kokonaisuuteen. Tuolloin suunnitelmiin sisältyi muun muassa hotelli.
Sittemmin hanke on pienentynyt eli aiemmat arviot eivät enää vastaa nykyistä kokonaisuutta.
– Tämä kaikki otetaan huomioon, jos hanke etenee, Berg toteaa.
Monia on hämmästyttänyt, miksi juuri Garden Helsingin rahoituspäätöstä tilanteessa, jossa valtion kuluja leikataan. Kenellekään ei ole jäänyt epäselväksi, että Orpon hallitus pyrkii etsimään säästöjä.
Berg huomauttaa, että kyseinen kulu ei liity opetus‑ ja kulttuuriministeriön alaisiin liikunta‑areenoihin, joiden rahoitusta on viime vuosina leikattu merkittävästi.
– Se ei mene siitä kassasta ja tämä on eri tuki, Berg summaa.
Orpo myös luonnehti eilen Garden Helsinki -hanketta "ainutlaatuiseksi kokonaisuudeksi", joka vastaa Nokia Areenan tasoista hanketta.
Lue myös:
Purra HS:lle: Kieltäytyi tapaamasta Vapaavuorta
Noloa, mutta hallitus ei kaadu
Garden Helsinki -tapauksessa on väläytelty jopa korruption mahdollisuutta.
Hankeyhtiön hallituksen puheenjohtaja on entinen kokoomuspoliitikko ja ministeri Jan Vapaavuori. Lisäksi Helsingin Sanomien mukaan hankkeen kehittäjäkumppanina on rakennusyhtiö SRV, jonka suuromistaja Ilpo Kokkila on kokoomuksen pitkäaikainen rahallinen tukija.
– Orpon mukaan näillä ei ole vaikutusta tähän (päätökseen), Berg summaa.
Garden Helsinki tarkensi keskiviikkona, että Vapaavuori ei toiminut hankeyhtiön hallituksen puheenjohtajana valtiontukea koskevan hakemuksen jättämisen aikaan helmikuussa 2024, eikä myöskään silloin, kun valtion investointitukea koskeva ehdollinen päätös tehtiin keväällä 2025.
Oikeuskanslerinvirastolle on tehty kahdeksan kantelua liittyen Garden Helsingin rahoituspäätökseen, kerrottiin viraston kirjaamosta MTV Uutisille tiistaina.
– Oikeuskanslerin tehtävänä on tarkastaa hallituksen ja pääministerin toimintaa. Nyt hän sen sitten tekee ja nähdään sitten, mitä tämän koko prosessin takana on, Berg sanoo.
Orpon hallituksessa kohuja on nähty, mutta Garden Helsinki -hankkeen ympärille noussut kohu ei muodosta hallitukselle vakavaa poliittista kriisiä, uskoo Berg.
– Onhan tämä hieman ehkä noloa. Ei se nyt hallitusta tässä vaiheessa millään tasolla kaada tai pääministerin tulisi erota, Berg arvioi.
