Yhdysvaltalaisnyrkkeilijä Jarrell Miller menetti "hiukset" päästään kesken Kingsley Ibehiä vastaan käymänsä ottelun. Kyseessä oli kuitenkin peruukki, ja Miller paljasti syyn sen käytölle pian ottelun jälkeen.
Raskassarjalaiset Miller ja Ibeh kohtasivat lauantaina New Yorkin Madison Square Gardenissa Shakur Stevensonin ja Teofimo Lopezin välisen ylemmän kevytsarjan titteliottelun esiottelussa.
Toisessa erässä koettiin hämmentävä hetki, kun Ibeh sai perille useita kovia iskuja, joiden voimasta Millerin pää nytkähti taaksepäin ja tämän päässä ollut peruukki irtosi paikoiltaan.
Miller itse ei ollut tilanteesta millänsäkään, vaan hän heitti peruukin yleisöön ja alkoi juhlia kuin olisi voittanut – mutta keskittyi taas pian itse otteluun.
– Olen nähnyt nyrkkeilyssä paljon, mutta tällaista en ole koskaan nähnyt, DAZN-alustan kommentaattori Chris Mannix taivasteli BBC:n mukaan.
Miller voitti ottelun lopulta hajaäänituomiolla.
Britti-iskijä Fabio Wardley julkaisi sosiaalisessa mediassa videon, jossa Millerin peruukki on hänen viereisellä tuolillaan kesken Millerin ja Ibehin välisen ottelun.
Ottelun jälkeen Miller kertoi päätyneensä peruukkiin sen jälkeen, kun oli pari päivää aiemmin menettänyt hiuksensa epäonnisen hiustenpesun yhteydessä.
– Olin äitini luona, ja näin pöydällä shampoopulloja. Otin niistä yhden, ja se oli jonkinlaista valkaisuainetta.
– Soitin managerilleni, ja käskin häntä hankkimaan peruukin. Laitoin sen vain pikaisesti päähäni. Tämä oli hauskaa. Pitää pystyä nauramaan itselleen.
Miller, 37, on otellut vuonna 2009 alkaneella ammattilaisurallaan 30 kertaa. Voittoja on 27, joista 22 tyrmäyksellä, ja tappioita vain yksi.
Kesäkuussa 2019 hänen oli määrä otella Anthony Joshuaa vastaan tämän WBA-, IBF-, WBO- ja IBO-liiton MM-titteleistä, mutta ottelu peruttiin, kun Millerin dopingnäytteestä löytyi kiellettyjä aineita.
Miller palasi kehään vasta kolme vuotta myöhemmin, kesäkuussa 2022.

