Härski identiteettivaras pilasi Janikan loman myymällä olemattomia koiranpentuja – "Tämä on painajaista"

Uudellamaalla asuva Janika Haakana koki kesälomallaan kolmisen viikkoa sitten ikävän yllätyksen, kun tuttu henkilö otti yhteyttä ja kyseli netissä myynnistä olevista koiranpennuista. Janika Haakana ei myynyt koiria netissä, eikä edes omista koiraa.

Haakana huomasi joutuneensa nettihuijarin työvälineeksi, kun joku kaupitteli olemattomia koiranpentuja hänen nimellään.

– Ihmettelin tutulleni, että mitä ihmeen koiranpentuja minä myyn? Kävin Tori.fi-palvelussa katsomassa ja näin ilmoituksen, missä täsmäsi nimeni ja asuinpaikkakuntanikin. Jopa sähköposti oli tekaistu nimelläni.

– Kun huijaus paljastui, tein saman tien asiasta rikosilmoituksen ja otin yhteyttä myös Tori.fi-palveluun ja pyysin ilmoituksen poistamista, koska enhän minä mitään pentuja myy, Haakana kertoo MTV Uutisille.

Nettihuijarin ilmoitus kuitenkin ehti tehdä kuitenkin Haakanallekin. Hän on saanut toistakymmentä yhteydenottoa ilmoituksesta ja osa yhteydenottajista on kertonut jo maksaneensa koiranpennusta, eli joutuneensa huijatuksi.

– Olen itse käynyt kaikki tunteet tämän takia läpi. Tämä on ollut ihan painajaista ja loppulomani meni piloille.

Tee näin, jos joudut identiteettivarkauden uhriksi:

–  Identiteettivarkaus on aina poliisiasia, eli tee rikosilmoitus.

– Pikavippien osalta kannattaa tehdä oma luottokielto. Se tehdään Asiakastieto OY:n kautta, jolloin luottoa ei pysty enää nimelläsi noin vain hakemaan.

– Sosiaalisessa mediassa ja muissa palveluissa täytyy pyytää palvelua poistamaan valeprofiili.

– Vaihda varmuuden vuoksi salasanat käyttämissäsi palveluissa.

– Järeänä toimenpiteenä on myös pyytää Viestintävirastolta vahva tunnistus -palvelun käyttöönottoa, joka tarkoittaa, että sen jälkeen tarvitset aina ostoksia tehdessäsi verkkopankkitunnuksia.

Lähde: Rikosuhripäivystys/Jaana Koivukangas

– Huoli heräsi välittömästi myös siitä, että ihmiset suuttuvat minulle, kun ovat joutuneet ilmoituksen kautta huijatuiksi olemattomilla koiranpennuilla. Olen joutunut huijarin kohteeksi ja oma maineeni on tämän takia vaakalaudalla, Haakana murehtii.

Rikosilmoitus tehty

Haakana on ollut yhteydessä poliisiin asian tiimoilta useaan kertaan viime viikkojen aikana. Viimeisin ohje poliisilta oli, että asiasta kannattaa tehdä myös Facebookiin julkinen kirjoitus, missä huijausta oikaistaan.

Janika Haakanan viestiä onkin jaettu sosiaalisessa mediassa runsaasti.

– Kun kirjoitin siitä Facebookiin, helpotti ihan hirveästi. Ihan kuin olisi taakka pudonnut olalta. Toivoisin silti, että poliisi pystyy selvittämään tapauksen kokonaan. Olen saanut tekijän selville, koska minuun otti yhteyttä huijarin tuttu, joka kertoi, että hän on ennenkin tehtaillut erilaisia nettihuijauksia.

Haakana toivoo, että ihmiset eivät koskaan maksaisi etukäteen lemmikistä edes näkemättä sitä.

– Näistä huijauksista aina varoitetaan. Toivottavasti ihmiset saavat huijatut rahansa jotenkin takaisin.

Tapausta tutkiva poliisi ei ehtinyt kommentoida asiaa MTV Uutisille.  

Ahdistava tilanne kaikille

Rikosuhripäivystyksestä kerrotaan, että kansalaiset ottavat yhteyttä lisääntyvissä määrin juuri identiteettivarkauksien takia.

– Identiteettivarkaudet ovat suhteellisen uusi ilmiö, mutta ne ovat yleistyneet nopeasti. Koska se on rikosnimikkeenä uusi, vertailutilastoja meillä ei ole, mutta kyllä yhteydenotot ovat lisääntyneet. Ihmiset ottavat yhteyttä etenkin chat-palvelumme kautta, kertoo Rikosuhripäivystyksen kehitysjohtaja Jaana Koivukangas.

Identiteettivarkaus kriminalisoitiin vuonna 2015 syksyllä. Koivukangas muistuttaa kuitenkin, että identiteettivarkauksista tuomitaan maksimissaan sakkoja.

– Identiteettivarkauden kohteeksi joutuneen ahdinkoa tai petoksen uhriksi joutunutta ei pidä koskaan vähätellä. Tilanne on monelle todella ahdistava, selvittely voi viedä pahimmillaan pitkään ja oma maine voi mennä, kun toinen tekee nimelläsi kauppoja ja pikavippejä. Itse joudut toistuvasti todistamaan, ettet ole asiassa osallisena, Koivukangas kuvailee.

Apuna petosten valmistelussa

Rikosuhripäivystyksen Koivukankaan mukaan identiteettivarkauksien tunnusmerkistöön kuuluu, että identiteettivarkauden avulla valmistellaan toista rikosta, yleensä petosta.

– Tässäkin tapauksessa oli käytetty henkilön nimeä koiranpentupetokseen, jonka avulla on saatu huijattua rahaa ihmisiltä. Kynnys identiteettivarkauksiin on yleensä todella matala, koska se on niin helppoa. Ihmisten on hyvä tietää, etteivät vastuulliset koirakennelien pitäjät myy netissä eläimiä näkemättä ostajaa.

Identiteettivarkauksiin liittyy yleensä kaksi eri kohdetta.

– On petoksen kohde, jolta viedään rahaa, ja identiteettivarkauden kohde, jonka avulla petos on tehty. Monesti identiteettivarkauksia tapahtuu myös kiusaamistarkoituksena, ex-puolison nimissä on tilattu kiusallista tavaraa netistä ja näin, kuvailee tapauksia Koivukangas. 

Lue myös:

    Uusimmat