VIDEO - Googlen autosta puuttuu ratti: "Rakastan tätä!"

Hakukonejätti Google on esitellyt täysin itsenäisesti ajavaa autoaan Yhdysvalloissa.

Googlen autoprojektin parissa työskentelevät kertovat uskovansa, että itsenäisesti ajavat autot parantavat liikenteen turvallisuutta. Lisäksi automaattisesti liikkuvista ajoneuvoista on apua sellaisille ihmisille, jotka eivät syystä tai toisesta kykene itse ajamaan.  

Google on kehittämässä nyt uudenlaisia prototyyppiautoja, jotka on suunniteltu alusta alkaen uusiksi.

Käytännössä auton käyttäjä pääsee paikasta toiseen nappia painamalla - rattia tai jarrupoljinta ei enää tarvita.

Prototyyppiautoja käytetään ohjelmistojen testaamiseen. Niiden avulla pyritään oppimaan, miten uusi teknologia saadaan tuotua lopulta tuotantoon tieliikenteeseen.

Google Self Driving Car Project on julkaissut YouTubessa oheisen videon, jossa vapaaehtoiset pääsevät kokeilemaan itsenäisesti ajavaa autoa.

Testaajat luonnehtivat autoa söpöksi. Erään vapaaehtoisen testaajan mukaan automaattisesti ohjautuva auto liikkuu jopa omaa autoa paremmin.

- Jos minulla olisi itsenäisesti ajava auto, niin voisin viettää samalla enemmän aikaa lasteni kanssa ja auttaa heitä läksyjen kanssa ilman, että tarvitsisi odottaa kotiin saapumista, toteaa autoa kokeillut Janet.

- Rakastan tätä, hihkuu puolestaan autossa istunut Steve.


Lue myös:

    Uusimmat