FC Lahti ei saanut aikaan laukaustakaan – KuPS-vahti kuvaili pelialustaa värikkäästi: "Käy katsomassa!"

Hiihtostadionin nurmi laitettiin kauden ensi kertaa testiin kotimaisessa jalkapalloliigassa, kun FC Lahti isännöi lauantaina Kuopion Palloseuraa. Kolmen pisteen potti lähti vieraiden matkaan Arttu Heinosen 18. minuutin rangaistuspotkumaalilla 1–0.

Pelin seuraava laukaus maalia kohti nähtiin KuPSin Taneli Hämäläisen vetämänä 82. minuutilla ja viimeinen eli kolmas veto Joslyn Luyeye-Lutumban yrittämänä lisäajalla. FC Lahti ei laukonut maalia kohti kertaakaan.

Oliko tämä alkukauden helpoin peli, KuPSin maalivahti Johannes Kreidl?

– Käy katsomassa kenttää! Se on kuin sotataistelun jäljiltä. Jätkät tekivät hyvää työtä. Kieltämättä muistan, että pahin tilanne maalillani oli keskityksen nappaaminen 93. minuutilla, sanoi itävaltalainen Kreidl, vielä toistaiseksi englanniksi.

Ex-valioliigavahti ja Huuhkajien maalivahtivalmentaja Antti Niemi määritteli alkukaudesta Kreidlin liian hyväksi maalivahdiksi Suomen kentille.

– En ole kuullutkaan tuosta. Onhan se imartelevaa. Olen onnellinen Kuopiossa pelaamisesta ja viisivuotisesta sopimuksestani. Suomalaisen vaimoni Niinan kanssa etsimme isompaa asuntoa, jos saisimme nykyisemme myytyä, kuittasi savolaistumassa oleva Kreidl.

FC Lahden kapteenilla Mikko Viitikolla oli musta päivä. Hän aiheutti avausjaksolla rangaistuspotkun kaadettuaan Paul Ogunkoyan. Heti toisen jakson alkuun Viitikko liukui suoran ulosajon arvoisesti Seth Saarisen jaloille.

FC Lahden viimeisin voitto KuPSista on kesäkuulta 2018. Cupien ottelut mukaan lukien KuPS on voittanut viimeisimmistä viidestätoista kohtaamisesta kolmetoista.

Lue myös:

    Uusimmat