Euroviisuasiantuntija ei usko Käärijän laulusuorituksen ratkaisevan voittoa: "Ei se siihen kaadu"
Viisuasiantuntija Anna Muurinen pitää Käärijän semifinaaliesitystä vakuuttavana.
Kuluneita viikkoja ja kuukausia voi hyvällä syyllä nimittää Suomen näkökulmasta kaikkien aikojen viisukevääksi. Jännitys tiivistyy lauantai-iltaan, jolloin selviää, viekö viisuvoiton Ruotsin viisutähti Loreen, Suomen vihreäboleroinen riehuja Käärijä vai kenties joku yllättäjä.
Viisujen viittä suurta rahoittajamaata sekä viime vuoden voittajaa Ukrainaa lukuun ottamatta artistit ovat kilpailleet lavalla jo kertaalleen semifinaaleissa.
Euroviisuasiantuntija Anna Muurinen piti Suomen tiistaina nähtyä semifinaaliesitystä vakuuttavana.
– Olisin toivonut Käärijältä enemmän hymyä. Mutta se oli hyvä, reipas suoritus. Ehkä näemme hymyn siellä finaalissa.
Etenkin semifinaalin ja sen harjoitusten pohjalta esityksen heikkona kohtana on pidetty Käärijän laulusuoritusta. Muurinen ei kuitenkaan usko, että se ratkaisee lopputulosta.
– Ei se siihen kaadu. Viisut voitetaan nykyisin fiiliksellä.
Viisufinaalissa voittaja ratkaistaan yleisöäänestyksen ja ammattilaisraatien perusteella. Laulutaito on yksi raatien arviointiperusteita. Muita perusteita ovat kappaleen rakenne ja omaperäisyys, lavaesityksen laatu sekä esityksen kokonaisvaikutelma.
Suomi esiintyy viisufinaalissa 13:ntena rauhallisempien Italian ja Viron jälkeen. Esiintymispaikka on paras mahdollinen siihen nähden, että Suomi arvottiin ensimmäiselle puoliskolle, Muurinen sanoo.
– Tulee kaksi slovaria ja sitten tulee Suomi, joka räjäyttää pankin.
Ruotsin voitto ei läpihuutojuttu
Ruotsi on ollut suurin ennakkosuosikki läpi kevään. Loreenin voitto ei kuitenkaan semifinaalien pohjalta ole mikään läpihuutojuttu, Muurinen uskoo.
– Muilla on yllätyksen mahdollisuus. Ruotsi ei ollut mielestäni millään lailla ylivoimainen.
Loreenin esityksessä nähtävästä lavasteesta on jouduttu tuomaan Liverpooliin pienempi versio kuin Ruotsin Melodifestivalenissa. Aiemman version 1 800-kiloinen, led-näytöstä muodostuva katto oli niin raskas, ettei sen ripustaminen euroviisulavalle olisi ollut mahdollista.
Muutoksella on väliä ehkä viisufaneille, jotka ovat nähneet Melodifestivalen-esityksen, Muurinen uskoo.
– Mutta eiköhän tavallinen katsoja tyydy siihen mitä näkee, eikä haaveile suuremmasta.
Ruotsin esitys nojaa vahvasti artistin karismaan, Muurinen arvioi.
– Se vaatii laulajalta tosi paljon. Laulukin on aika vaikea. Se ei ole mikään lämmin, vaan itse asiassa aika itseen käpertyvä laulu.
Ruotsi esiintyy finaalissa yhdeksäntenä. Sitä ennen nähdään muun muassa korkeille sijoituksille ennakoidut Ranska ja Espanja. Ranskan vuoro on kuudes ja Espanja kahdeksas.
Ensimmäisen kymmenen kappaleen joukosta on Muurisen mukaan nykyisin haastavaa ponnistaa viisuvoittoon. Liikaa painoa hän ei kuitenkaan esiintymisjärjestykselle laittaisi.
– Kaikilla on ihan täysi mahdollisuus. Biisi ratkaisee.
Yllättääkö Ranska?
Ketkä sitten voisivat yllättää ja nousta Ruotsin ja Suomen ohi? Muurinen nostaa yhdeksi voittajaehdokkaaksi Ranskan La Zarran.
– Se on se eleganssi, mitä se (esitys) tarjoaa. Sellaista menneen maailman euroviisutaitoa ei ole kauheasti tämän vuoden kisoissa. Todella hyvä laulaja ja todella karismaattinen, Muurinen perustelee.
Euroviisujen suuret rahoittajamaat ovat muutenkin hyvin vahvoilla tänä vuonna.
Esimerkiksi Espanjan Blanca Paloma tuo viisulavalle modernin flamencokappaleen, jota tukee voimakas lavaesitys.
Muurinen pitää valintaa rohkeana ja kappaletta upeana. Hän uskoo sen kuitenkin olevan liian vaikeatajuinen yltääkseen voittoon asti.
Myös Italian balladilla on potentiaalia hyvin vaikuttavaan esitykseen, Muurinen arvioi. Britannian tanssipoppia ja Saksan raskasta rockia on veikkailtu finaalissa keskikastiin.
Suurien rahoittajien menestyminen on viisujen jatkuvuuden kannalta hyvä asia, Muurinen huomauttaa.
– Oli monta vuotta, jolloin isot rahoittajamaat olivat aina finaalin viimeisiä. Silloin keskusteltiin, miten kauan ne jaksavat rahoittaa tällaista nöyryytystä, Muurinen sanoo.
– Jos voitto menee Ranskaan, se olisi todella iso juttu Euroviisuille.
Uusimmat
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
19:58
Lukas Hradeckyn Leverkusen teki historiaa – myös pikku-Hradecky mukana juhlahumussa
-
Lataa lisää