Elokuva-asiantuntija: USA:n ensi-ilta näyttää suunnan Angry Birdsin menestykselle

Angry Birds -elokuva sai perjantaina 13. toukokuuta ensi-iltansa 74 maassa ja 37 maassa se nousi katsotuimmaksi elokuvaksi.

Episodi-lehden toimituspäällikkö Jussi Huhtala vieraili keskiviikkona MTV:n Huomenta Suomessa puhumassa Angry Birds -elokuvasta.

– Onhan elokuva todella hienosti tehty, upean näköinen ja hauska. Teknisesti kyseessä on huippuelokuva, Huhtala toteaa Angry Birdsin elokuvallisista ansioista.

Elokuvan käsikirjoituksesta on noussut pieni kohu. Juonesta on löydetty viittauksia muun muassa maahanmuuttoteemaan.

– On totta, että käsikirjoitus on pinnallinen. Siihen on haluttu mukaan toki älyllisempääkin puolta, muun muassa vihanhallinnasta, mutta onhan elokuva varsinkin loppupuolellaan pelkkää kohellusta.

– Oscar-palkittu Inside Out -animaatioelokuva (2015) on hyvä vertauskohta. Siinä puhuttiin tunteiden käsittelemisestä ja millaisia tunteita voi olla. Angry Birds -elokuvassa on haettu vähän samaa, että käsitellään vihan tunnetta. Se jää vähän sivuseikaksi sotapuolen myötä.

Onko Angry Birds sitten nimenomaan lapsille suunnattu elokuva?

– Kyllähän kyseessä on lastenelokuva, mutta aikuisyleisöä on haettu myös. Eihän elokuvaan ole välttämättä haluttu edes syvällisempiä tasoja. Onhan mukana myös aikuisille suunnattuja vitsejä, kuten esimerkiksi viittaus Hohto-kauhuelokuvaan, mutta kokonaisuus on nimenomaan lastenelokuva.

Angry Birds -elokuvan menestyksestä puhuttaessa Jussi Huhtala muistuttaa, että elokuvan ensi-ilta on Yhdysvalloissa vielä edessä.

– USA:n ensi-iltaviikonloppu on tosi merkittävä ja kertoo paljon siitä, miten elokuva lopulta menestyy.

Katso Episodin toimituspäällikön haastattelu kokonaisuudessaan videolta otsikon alta!

Lue myös:

    Uusimmat