Demon Slayer on noussut jätti-ilmiöksi niin alkuperämaa Japanissa kuin kansainvälisestikin.
Japanilainen animaatio Demon Slayer: Infinity Castle (Kimetsu no Yaiba: Mugen Jō-hen, 2025) nousi maailmanlaajuisena avajaisviikonloppunaan 12. syyskuuta alkaen kansainvälisesti katsotuimpien elokuvien joukkoon. Anime-elokuva oli myös Suomen toiseksi katsotuin Downton Abbey: Viimeinen näytös -elokuvan jälkeen.
Yhdysvalloissa Demon Slayer oli ensi-iltaviikonloppunaan maan katsotuin elokuva, ja lisäksi se rikkoi kaksi ennätystä: siitä tuli sekä tuottoisin anime-elokuva avajaispäivänään, ja se rikkoi myös avajaisviikonlopun suurimman anime-elokuvan ennätyksen päihittämällä vuonna 1999 julkaistun Pokémon: The First Movie – Mewtwo Strikes Back –elokuvan.
Japanissa elokuva tuli ulos jo heinäkuussa, ja on yhä teattereiden katsotuin – tämän lisäksi se on kohonnut maan toiseksi tuottavimmaksi elokuvaksi sarjan ykköselokuvan, Demon Slayer: Mugen Train (2020), jälkeen.
Demon Slayer on kuitenkin täysin erilainen ilmiö kuin Pokémon oli vuosituhannen vaihteessa.
Millainen on Demon Slayer?
Vuonna 2019 anime-adaptaationa alkanut Demon Slayer sijoittuu 1900-luvun alun modernisoituvaan Japaniin, jota riivaavat kansantarinoista innoitusta saaneet demonit. Päähenkilö Tanjirō Kamado menettää demoneille perheensä, ja lopulta hän liittyy demoneita jahtaavaan yksikköön, jonka tavoitteena on hävittää nämä maan päältä. Nyt julkaistu hittielokuva starttaa tarinan kliimaksivaiheen.
Demon Slayer on iso ilmiö etenkin Japanissa, ja sen menestystä on vaikea ymmärtää yksiselitteisesti. Sarja on sekoitus toimintaa, tunteita ja huumoria – mutta joskus näitä vuorotellaan tiheään tahtiin niin, että raaka toimintakohtaus vaihtuu yllättäen slapstick-komediaan. Sarjan tooni saattaa vaihtua liiankin nopeasti.
Vaikka tarina sijoittuu oikeaan maailmaan, on realismi sarjasta kaukana erikoiskykyjen ja –liikkeiden myötä, joiden nimiä hahmojen on kliseisesti toistettava jokainen kerta niitä käyttäessään. Vaikka niin ihmis- kuin demonihahmoja taustoitetaan tunteikkaasti, ovat etenkin monet pahikset niin luonteeltaan kuin ulkonäöltään todella liioiteltuja, ja hyvä–paha –dynamiikka on liiankin mustavalkoinen.
Hahmot ovat yksiselitteisiä ja helposti lähestyttäviä, mutta samalla paikoin yksiulotteisia. Toisaalta hahmojen tunnistettavuus, värikkyys ja design yhdessä omintakeisen animaatiotyylin kanssa takaa sen, että sarja on näyttävä ja helppo markkinoida. Japanissa saattaakin nähdä kokonaisia perheitä menemässä yhdessä katsomaan elokuvaa, lasten ja nuorten pukeutuessa sarjan hahmoja esittäviin cosplay-asuihin.
Japanissa sarjan suosiota selittääkin osin se, että se tarjoaa kaikille jotakin. Sarja on kuitenkin todella raaka ja väkivaltainen, eikä sovellu mitenkään perheen pienimmille. Veri roiskuu ja demonien ruumiinosat lentelevät joka puolelle. Ihmisiä syödään ja tapetaan tämän tästä.
Toisaalta väliin mahtuva tilannehuumori ja koomiset hahmot mahdollistavat sen, että niin lapset kuin aikuisetkin löytävät siitä itselleen jotakin. Myös sarjan visuaalinen tyyli ja sijoittuminen 1910–20-luvuille, jossa moderni maailma ja perinteinen samuraikuvasto kohtaavat, on vetävä ja luo tilaa sarjan sisäiselle maailmanrakennukselle.
Toimintaa ja silmäkarkkia
Demon Slayer: Infinity Castle ei varmasti aukea kovin hyvin katsojalle, joka ei ole sarjaan vihkiytynyt. Se alkaa ilman varsinaista taustoitusta, ja menee suoraan toimintaan saumattomana osana sarjaa. Tavallisen elokuvan rakennetta ei juuri ole, ja toimintakohtauksia ja taisteluita on elokuvan 155 minuuttiin saatu enemmän kuin tarpeeksi.
Tämä puuduttaa katsojan todella nopeasti, siitäkin huolimatta, että taisteluiden animaatio on huippuluokkaa, ja hahmojen erikoisliikkeet näyttävää silmäkarkkia. Jos hahmoihin ei ole ennestään vahvaa tunnesidettä, jää toiminnan syvyys kuitenkin täysin pinnalliseksi.
Siksi onkin ihmeellistä, miten suosittu Demon Slayer: Infinity Castle on myös Suomessa. Meillä elokuvan kohdeyleisöä ovat todennäköisesti lähinnä sarjaa katsoneet nuoret ja nuoret aikuiset, mutta silti se on kohonnut merkittäväksi ilmiöksi.
Anime valkokankaalla
Animen suosio elokuvissa ei ole uutta. Etenkin Hayao Miyazakin ohjaamat Studio Ghiblin rakastetut elokuvat ovat olleet suosittuja, ja viimeisin Poika ja haikara (2023) keräsi myös yli 13 000 katsojaa avajaisviikonloppunaan Suomessa.
Lue myös: Kommentti: Elokuva, jota ei uskoisi näkevänsä vielä valkokankaalta – Poika ja haikara on kaikkea, mitä Hayao Miyazakin animaatiolta voi odottaa
Suomeen on rantautunut myös useita muitakin animesarjoihin pohjautuvia elokuvia, kuten One Piece Film: Red (2022) ja Demon Slayerin kolme aiempaa elokuvaa.
Mestariohjaaja Miyazakin tahdin hidastuttua ja tämän “eläköidyttyä” useampaan otteeseen on ohjaaja Makoto Shinkain elokuvia (mm. Weathering with You, 2019 ja Suzume, 2022) povattu japanilaisen animaation parhaiksi ylläpitäjiksi maailman valkokankailla.
Vaikuttaa kuitenkin siltä, että vahvojen sarjojen fanikunnat pystyvät aiheuttamaan niin suuria ilmiöitä kansainvälisestikin, että nimenomaan sarjoihin perustuvia anime-elokuvia tulee jatkossakin näkymään teattereissa tiheästi.
Toisaalta ilmiö kertoo myös siitä, että vaikka lempisarjaa katsotaan usein kotisohvalta, on leffaelämys teattereissa edelleen asia, joka halutaan kokea.