Red Bullin F1-menestyksen keskeisimpiin henkilöihin lukeutuva suunnittelijaguru Adrian Newey nauttii lähes rajatonta arvostusta sarjan piirissä, mutta omaa työhistoriaansa hän tarkastelee kriittisesti. Erityisellä tavalla Newey miettii tekemisiään, kun puheeksi tulee traaginen vuosi 1994 ja Neweyn suunnittelema Williams, jonka leipiin hän siirtyi 1990-luvun alussa.
Vuosi 1994 löi lähtemättömän jäljen jokaiseen sarjan toimijaan ja seuraajaan – poikkeuksellisen lujasti Williamsiin ja sen toimijoihin kolminkertaisen maailmanmestarin Ayrton Sennan menehdyttyä traagisella tavalla Imolan GP:ssä vain päivä sen jälkeen, kun Roland Ratzenberger oli kuollut samalla radalla.
Sennan viimeisen matkan ajoneuvon suunnitellut Newey myöntää, että tuolla kaudella Williams oli jättimäisten sääntömuutosten myötä "aerodynaamisesti epävakaa". Sääntöjen muokkauksilla oli haluttu ilmentää lajin ja autojen tehoa, vaikka Sennan tuntuma omaan autoonsa kärsikin.
McLarenilla pitkään ajanut Senna siirtyi jahtaamaan neljättä maailmanmestaruuttaan Williamsille, joka oli napannut tämän edelliseltä työnantajalta sarjan ykköstallin aseman.
Tallin menestys perustui luistonestojärjestelmän, automaattisen vaihdelaatikon ja ABS-jarrujen ohella jo 1980-luvulla ensimmäisen kerran testattuun aktiivijousitukseen. 1990-luvulla kehitys edistyi aktiivijousituksen kannalta entistä suotuisammaksi, kun autoista pystyttiin lähettämään reaaliaikaisia telemetriatietoja suoraan kilpailun aikana.
– Se (aktiivijousitus) oli hydraulinen jousitus ja tietokone ohjasi auton jousituksen korkeutta. Nyt kärjistetysti sanottuna auto on hitaissa nopeuksissa korkealla ja kovissa nopeuksissa se painautuu melkein rataa vasten. Jos käytössä olisi aktiivijousitus, auto pystyttäisiin pitämään vauhdista riippumatta optimaalisessa korkeudessa aerodynamiikan kannalta. Se muuttaisi autoa paljon ja voisi myös tehdä auton aerodynamiikasta paljon aggressiivisempaa, .
