Auton takalasi voi räjähtää kappaleiksi täysin yllättäen – asiantuntija kertoo, millaisia kalliita virheitä pitää välttää
Auton taka- tai sivuikkunaan tullut isku voi kostautua myöhemmin.
Kerroimme viime viikolla kemiläisen Rebekka Mitrusen ja hänen miehensä Joonatanin kokemasta ikävästä yllätyksestä.
Joonatan oli lähdössä töihin varhain tiistaiaamuna, laittanut pariskunnan puoli vuotta vanhan auton käyntiin, kytkenyt ilmastoinnin, takalasin lämmittimen sekä penkin- ja ratinlämmittimet, ja raapannut auton muut ikkunat odotellessaan takalasin aukenemista.
Takalasi ei kuitenkaan ollut ehtinyt sulaa muiden ikkunoiden raappaamisen aikana, joten Joonatan päätti näyttää skrapaa sillekin.
– Ennen kuin hän kerkesi sen kummemmin raappaa edes liikauttaa, räsähti se lasista läpi, Rebekka kertoi MTV Uutisille.
Takuuseen lasin hajoaminen ei mennyt, mutta vakuutus pelasti.
– Tyytyväisenä jatketaan vakuutuksen ja erillisen lasiturvan maksamista, Rebekka sanoi.
Mistä lasin äkillinen hajoaminen voi johtua?
Rebekka julkaisi autosta kuvia myös Facebookissa, ja osa kommentoijista oli ollut hänen mukaansa sitä mieltä, että takalasiin ei saisi raapalla edes koskea.
Kolarikorjaamo Autoklinikan tuulilasiasiantuntija Ken Silvander ei näe syytä välttää takalasin skrapaamista. Lämmitysnauhatkin kun ovat ikkunan sisäpuolella.
– Sisäpintaa taas ei tule muuta kuin varovaisesti puhdistaa liinalla, Silvander sanoo MTV Uutisille.
Silvanderin mukaan auton takalasi ei voi räjähtää kappaleiksi, ellei ikkunaan ole kohdistunut jossain vaiheessa iskua esimerkiksi autoa kuormatessa.
Lue myös: Tuulilasin reunassa voi olla omituisia mustia pilkkuja – tiedätkö niiden tärkeän tarkoituksen?
– Silloin taka- tai sivulasi voi hajota äkillisesti, jos esimerkiksi takaluukku paiskataan kiinni, Silvander kertoo.
– Syynä on jännite, joka on jäänyt karkaistun lasin ”muistiin” aikaisemmin lasiin tulleen iskun vuoksi, hän jatkaa.
Silvander huomauttaa, että nykyauton tuulilasi ei voi hajota samalla tavalla kuin karkaistu takalasi.
– Tuulilasit ovat nykyisin laminoitua lasia, eli ne koostuvat kahdesta lasista, joiden välissä on kalvo.
Älä tee näitä virheitä jäisten lasien kanssa
Vaikka yöpakkaset ja jäiset ikkunat ovatkin jälleen suomalaisten autoilijoiden riesana, tulisi autoilijan välttää joitakin kotikutoisia kikkoja. Töihin voi olla aamulla kiire, mutta tarpeeton hoppuilu voi johtaa koko työpäivän jäämiseen väliin.
Silvander muistuttaa, että esimerkiksi auton jäässä olevia laseja ei tulisi ikinä sulattaa kuumalla vedellä, vaikka aamulla olisi kuinka kova kiire tahansa.
– Kuuma vesi voi aiheuttaa lasin halkeamisen, jos siinä on esimerkiksi pienikin kivenisku.
Kuumalla vedellä saa toki lasit hetkessä sulamaan, mutta vähänkään kovemmalla pakkasella ne myös jäätyvät hyvin nopeasti uudelleen, eli menetelmä ei voita lasien raaputusta siltäkään kantilta.
– Myöskään parkkikiekolla, jota ei ole tarkoitettu skrapaamiseen, ei saa puhdistaa jäätynyttä lasia, sillä se naarmuttaa lasin pintaa, Silvander opastaa.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää