Oulun käräjäoikeus vangitsi tiistaina miehen, jota epäillään taposta Nivalassa Pohjois-Pohjanmaalla.
Poliisi epäilee 61-vuotiaan miehen sytyttäneen Sahantiellä sijainneen asuinrakennuksen tuleen viime viikon perjantaina. Poliisin mukaan osoitteessa kirjoilla ollut ihminen löytyi sammutustöiden aikana kuolleena palaneesta asunnosta.
Oulun käräjäoikeus vangitsi miehen todennäköisin syin rikoksista epäiltynä. Poliisi on aiemmin sanonut, että sillä on vahvat syyt epäillä tulipaloa tahallaan sytytetyksi.
Poliisi ei ole kommentoinut tarkemmin uhrin ja epäillyn suhdetta, mutta on sanonut, että he tunsivat toisensa. Poliisi ei ole kertonut uhrin sukupuolta tai ikää.
Vangittua miestä epäillään tapon lisäksi myös tuhotyöstä.
