Asiantuntija lähetyksessä: Limaa tuottava sairaalaruoka koituu vanhusten kuolemaksi
Kiinalaisen lääketieteen asiantuntija Nina Haavisto vieraili Studio55.fi-lähetyksessä kertomassa terveellisestä ruokavaliosta. Hän uskoo, että sairaalaruoka voi jopa koitua vanhusten kuolemaksi.
Kiinalaisen lääketieteen asiantuntijan Nina Haavistson mukaan pernaa ja mahalaukkua ei saisi rasittaa esimerkiksi kylmillä ruoilla, vehnällä ja maitotuotteilla, sillä nämä saavat ruuansulatuksen erittämään limaa.
Kirjassaan Ruoan voima Haavisto esittää, että moni vanhus menehtyy sairaalahoidossa keuhkokuumeeseen, vaikka alun perin syy sairaalaan hakeutumiselle olisi ollut esimerkiksi lonkkaleikkaus. Lähetyksessä Haavisto kertoo uskovansa näiden kuolemien johtuvat tosiasiassa vääränlaisesta ruokavaliosta.
– Sairaalassa syötetään paljon limaa kerääviä ruokia: kaurapuuroa, pullaa, maitotuotteita ja raakasalaattia. Kiinalaisessa lääketieteessä perna tuottaa limaa ja keuhkot varastoivat liman. Kun mummo makaa sairaalassa, hänelle syötetään limaa koko ajan ja keuhkot varastoivat sen, Haavisto selittää. Hän näkee, että erityisen vaarallista tämä on yhdistettynä vuodehoitoon.
– Ilman liikkumista lima patoutuu keuhkoihin ja alkaa kehittyä painetta. Paine alkaa kuumentaa limaa ja siitä seuraa keuhkokuume, Haavisto selventää.
Haavisto uskoo, että näiden vanhusten henki olisi voitu pelastaa oikeanlaisella ruualla. Hän peräänkuuluttaa tutkimusta asiasta ja valinnanvaraa sairaalaruokailuun, esimerkiksi hirssipuuroa kaurapuuron sijaan.
– Haluaisin mennä sairaalaan ja tehdä tutkimuksen, että syökää näin. Haluaisin näyttää tämän toteen.
Klikkaa kuvaa ja katso päivän ohjelmasta, mitä muuta Haavisto kertoo kiinalaisen lääketieteen mukaisesta ruokavaliosta.
Uusimmat
-
16:29
Suora lähetys: Anna-Maja Henriksson RKP:n tiedotustilaisuudessa: "Ensi viikosta tulossa merkittävä hallitusneuvotteluissa"
-
16:26
Ranskassa lapsia puukottanutta miestä syytetään murhan yrityksestä
-
16:25
Paljastuksia Love Island Suomi -jaksosta! Sinkku kertoo vankan mielipiteensä: "Pitää sanoa sille"
-
16:10
Terroristien hyökkäys hotelliin Somalian Mogadishussa on saatu loppumaan
-
16:05
Venäjä uhkaa Islantia vastatoimilla – MTV seuraa sotaa
-
16:00
Mestarien liigan finaali saamassa poikkeuksellisen harvinaisen arvovieraan – Manchester Cityllä mahdollisuus tehdä kaksinkertaisesti historiaa
-
15:51
Keijo Pekkanen todisti karhujen lemmenhetkeä Kuusamossa – "Melkein lotossa voittaa ennemmin kuin saa kuvattua tuollaisen"
-
15:45
"Päihtyneen oloinen" moottorisahamies kaatoi ison koivun keskellä omakotitaloaluetta Heinolassa
-
15:32
Tutkimus paljastaa, miten nirsoilevan lapsen saa syömään
-
15:31
Mitä maailmalla on tapahtunut? Tässä kiinnostavimmat uutiset minuutissa
-
15:18
MTV Uutiset 4-vuotiaan epäillyllä murhapaikalla Joensuussa: "Ahdistus käsinkosketeltavaa"
-
14:51
Sofia Virta on vihreiden uusi puheenjohtaja
-
14:45
Tauski Peltosen poika yllätti hänet suorassa lähetyksessä kunnianosoituksella hittikappaleesta
-
14:31
Tässäkö Teemu Pukin uusi osoite? Saamassa tutun seuratoverin
-
14:29
Viisi ihmistä kuoli ohjustehtaan räjähdyksessä Turkissa
-
14:28
Karkumatkalla olleen lehmän pako tyssäsi saviseen ojaan – pelastuslaitos ja mönkijä saapuivat hätiin
-
14:13
RKP:n Henriksson: Jos hallitus syntyy, kyse ei ole onnellisesta avioliitosta vaan välttämättömyydestä
-
14:12
Poliisi avasi tulen jalkapallo-ottelussa, katsojat vastasivat samalla mitalla – tilanne taltioitui videolle
-
13:57
Tutkijat: Kiroilu voi olla merkki kielellisestä ylivertaisuudesta
-
13:47
WSJ: Saksalaistutkinnassa selvitetään Puolan osuutta Nord Streamin räjähdyksiin
-
Lataa lisää