Jalkapallolegenda Andrea Pirlo on astumassa kotimaansa Italian päävalmentajaksi, mutta kiusallinen Venäjään liittyvä yhteys painaa taustalla.
Muun muassa jalkapallomaailman tähtitoimittaja Fabrizio Romano on kertonut, että Pirlo on astumassa Italian maajoukkueen päävalmentajaksi.
Pirlolla on kuitenkin vankat yhteydet Venäjälle. Aftonbladet raportoi, kuinka italialaiset poliitikot painostavat Pirloa katkaisemaan välinsä maahan.
Pirlo toimii venäläisen jättimäisen vedonlyöntiyhtiön Fonbetin lähettiläänä. Hän on vieraillut Moskovassa muun muassa viime toukokuussa. Pirlo osallistui "jalkapallopäivään" ja jakoi nimikirjoituksia venäläisten jalkapallotähtien kanssa.
– Toivon todella, että Pirlo hoitaa tämän kiusallisen tilanteen luopumalla roolista, Italian demokraattisen puoleen Mauro Berruto kommentoi Corriere della Seralle, Aftonbladet kertoo.
Berruto on tuttu nimi suomalaisille. Hän toimi aikanaan Suomen miesten lentopallomaajoukkueen päävalmentajana. Berruto valittiin Suomessa Vuoden valmentajaksi 2007.
– En minä eikä demokraattinen puolue aio tehdä koskaan poikkeuksia urheiluvedonlyönnin tai rahapelien suhteen. Se, että kyseessä on vielä venäläinen yritys, tekee asiasta entistä vakavamman, Berruto jatkoi.
Italialaiset poliitikot ovat sitä mieltä, että yhteys Venäjään on katkaistava ennen azzurrien pääkäskijän tehtävän vastaanottamista.
– Ei ole väliä, onko Pirlo Venäjä-mielinen vai ei. Olennaista on, että hän on vapaaehtoisesti ja toistuvasti antanut maineensa Vladimir Putinin hallinnon käyttöön sen normalisoimiseksi. Hän on osallistunut asioihin, joita Kremlin propaganda on hyödyntänyt samaan aikaan, kun Ukrainaa pommitettiin, Euroopan parlamentin varapuhemies kritisoi.

