Sitran johtavan asiantuntijan mukaan mukaan tulevaisuuden visio on kaikkien tehtävä.
Suomen rooli kansainvälisellä kentällä on murroksessa. Näin todetaan Sitran tuoreessa Megatrendit 2026 -raportissa, jota Sitran johtava asiantuntija Mikko Dufva kommentoi Kymmenen uutisissa.
Lue lisää: Raportti: Suomen rooli kansainvälisellä kentällä murroksessa — "Aika hirviöiden syntymiselle"
Sitran mukaan lähitulevaisuudessa Suomen on varauduttava etenkin neljään kehityskulkuun: Maailmanjärjestys on murroksessa ja tekoäly mullistaa arkea. Väestön ikääntyessä ja maahanmuuton kasvaessa Suomi muuttuu aiempaa monikulttuurisemmaksi.
Ympäristökriisin kannalta tärkeää vihreää siirtymää puolestaan uhkaa Sitran mukaan populismin nousu eri maissa.
– Elämme tällaista rauhattomuuden aikaa. Se ei voivottelusta muutu yhtään vähemmän synkemmäksi. Rauhattomuuden ja epävarmuuden ajassa kannattaa kiinnittää huomiota siihen, että meillä on myös tilaa toimia ja tehdä valintoja, Dufva sanoo.
Hän kertoo, että raportissa tuodaan esille myös mahdollisuuksia.
Otolliset olosuhteet "hirviöiden syntymiselle"
Sitra on muun muassa todennut, että aika jossa elämme luo otolliset olosuhteet "hirviöiden syntymiselle".
Dufvan mukaan tällä viitataan siihen, että on kannattavaa tarkastella olosuhteita, joissa Suomen olisi entistä parempi rakentaa tulevaisuutta.
– Kaikki megatrendit ja niiden tulkinta Suomelle osoittaa, että tarvitsemme uuden yhteiskuntasopimuksen. Tarvitaan jonkinlainen uusi lupaus tulevaisuudesta. Se tarkoittaa niitä vastuita ja oikeuksia ja yhteistä sopimusta siitä, millaisessa yhteiskunnassa eletään, Dufva kertoo.
