Applen AirPodsien toimitusajat venähtivät nopeasti – edessä yli 4 viikon odotus

Applen AirPodsit tulivat tiistai-iltana yllättävän vajaan parin kuukauden myöhästymisen jälkeen vihdoin tilattavaksi.

Nopeimmille tilaajille toimitukset luvattiin vielä ennen joulua, mutta nyt AirPodsien toimitusaikaennusteet ovat jo venähtäneet. Apple mainitsee verkkokaupassaan AirPodsien toimituksen kestävän nyt 4 viikkoa. Esimerkiksi Suomeen Helsinkiin tarkempi toimitusaikaennuste on kuitenkin vielä tätäkin pidemmällä, vasta 24. tammikuuta.

Jo iPhone 7:n rinnalla julkistetut AirPodsit myöhästyivät reilusti syistä, joita Apple ei ole missään vaiheessa virallisesti vahvistanut.

AirPods-kuulokkeet toimivat täysin langattomasti, eli ne eivät ole edes toisiinsa yhteydessä johdoilla. Ytimenä kuulokkeissa on Applen oma W1-piiri, joka huolehtii langattomasta yhteydestä Applen eri laitteiden kanssa. Kuulokkeet on vaivatonta yhdistää kerralla kaikkien käyttäjän Applen laitteiden kanssa, mikä tekee niistä ainutlaatuiset langattomien kuulokkeiden markkinoilla. AirPodsit toimivat Bluetooth-kuulokkeina myös muiden kuin Apple-laitteiden kanssa.

Myös toiset W1-piirillä varustetut Applen nappikuulokkeet, BeatsX, myöhästyvät Applen mukaan vielä lisää syksyn julkaisustaan aina helmikuulle asti.

Myös W1:llä varustetut Beats Solo3 Wireless ja Powerbeats3 Wireless -kuulokkeet ovat jo myynnissä.

Lue myös:

    Uusimmat