Anni Törnin äiti kertoo uutuuskirjassa epäilyttävästä tunteestaan: "Tuli tunne, että suhde eteni liian kovaa vauhtia"

Kesällä kadonnut Anni Törn löytyi karusta metsähaudasta 0:42
Savonlinnalaisen Anni Törnin ruumis löytyi metsään haudattuna Pohjois-Karjalasta

Miesystävä surmasi savonlinnalaisen Annin Törnin kesällä 2018 ja hautasi ruumiin metsään. Pariskunta odotti lasta ja oli muuttamassa yhteiseen asuntoon. Juuri julkaistussa kirjassa kerrotaan, miten nopeasti työpaikalla alkanut romanssi muuttui koko Suomea järkyttäneeksi henkirikostutkinnaksi.

Suomessa seurattiin loppukesästä 2018 herkeämättä nuoren naisen katoamistapausta. 29-vuotias Anni Törn oli ilmoitettu kadonneeksi lapsuudenystävän luona Savonlinnassa vietettyjen juhlien jälkeen.

Tradenomiksi valmistunut Törn muutti kotikaupungistaan Savonlinnasta töiden perässä Mikkeliin saman vuoden maaliskuussa. Uudella työpaikallaan vakuutusyhtiössä hän rakastui muutamaa vuotta vanhempaan esimieheensä. Tapailu vakavoitui parissa kuukaudessa seurustelusuhteeksi.

Pariskunta halusi pitää työn ja romanssin erillään, joten Törn siirtyi työpaikalla toisen henkilön alaisuuteen.

Ulospäin kaikki oli hyvin

Tiina Saaren ja Maiju Majamaan kirjoittamassa uutuuskirjassa Ei jälkeäkään (Into Kustannus 2020) kerrotaan suomalaisen rikoshistorian keskeisimmistä katoamistapauksista.

Kirjassa on haastateltu myös Anni Törnin äitiä kahden vuoden takaisesta tragediasta. 

– Anni oli omien sanojensa mukaan hyvin rakastunut, äiti kertoo.

Hänen mukaan uusi miesystävä puhui työstään, harrastuksistaan ja matkustelustaan, mutta vähänlaisesti henkilökohtaisista asioistaan.

Äidin näkökulmasta suhde vaikutti etenevän turhan nopealla aikataululla. Hänen teki mieli huomauttaa tytärtään asiasta, mutta se jäi aikomukseksi.

Miesystävä näyttäytyi äidin silmissä siististi pukeutuvana ja hyväkäytöksisenä. Lähipiiri tulkitsi, että pariskunnalla on kaikki onnellisesti mallillaan.

Uutisia perheenlisäyksestä

Kesäkuussa 2018, vain muutaman kuukauden seurustelun jälkeen Anni kertoi perheelleen odottavansa lasta. Laskettu aika olisi seuraavan vuoden maaliskuussa.

Äidin mukaan perhekeskeinen ja lapsista pitävä Anni “loisti onnesta” kertoessaan ilouutisesta.

Pariskunta hankki rakenteilla olevan asunnon Mikkelistä. Remontin piti valmistua elokuun loppuun mennessä.

Heinäkuussa Anni ja miesystävä viettivät iltaa Savonlinnassa Annin lapsuudenystävän juhlissa. Humaltuneen miehen ja Annin välille oli tullut riitaa entisiä kumppaneita koskevasta keskustelusta, johon mies tuntui paikallaolijoiden mukaan jumiutuneen.

Pariskunta poistui juhlista miehen asunnolle autolla.

Ystävä ihmetteli, miksei Anni ollut vielä seuraavanakaan päivänä lukenut myöhäisillan aikaan lähetettyä Whatsapp-viestiä.

Seuraavina päivinä läheisten huoli kateissa olevasta Annista yltyi. Veli soitti poliisille. Miesystävän käytös oli lähipiiriläisten mukaan omituista.

Harhautti poliisia

Poliisi vangitsi miesystävän taposta epäiltynä perjantaina 27. heinäkuuta, kuusi päivää Savonlinnassa vietettyjen juhlien jälkeen.

Ensin mies väitti upottaneensa ruumiin veteen Mikkelissä, mutta muutti kertomustaan.

Lopulta hän paljasti kuljettaneensa ja haudanneensa ruumiin Pohjois-Karjalaan Juukaan isänsä kotipaikkakunnalle. Mies kuvaili poliiseille hautapaikan sijainnin metsässä pienen puron vieressä.

Virkavalta löysi muoviin käärityn ruumiin noin metrin syvyydestä maahan kaivettuna.

Kuulusteluissa mies kertoi lyöneensä raskaana ollutta avovaimoaan kolmesti kasvoihin asunnon kylpyhuoneessa riidan yhteydessä. Poliisitutkinnan mukaan uhriin oli kuitenkin kohdistettu huomattava määrä ulkoista väkivaltaa.

Se ei täsmännyt muistamattomuuteensa vedonneen miesystävän kertoman kanssa. 

Lähipiiri sai purettua asuntokaupan, jonka pariskunta oli aiemmin tehnyt. Törnin äiti oli tapauksen jälkeen puolitoista kuukautta sairauslomalla.

– Menetimme kaksi ihmistä. Mikä tahansa muu olisi ollut korvattavissa, hän sanoo Ei jälkeäkään -kirjassa.

Törnin miesystävä Jukka Hyttinen tuomittiin taposta ja hautarauhan rikkomisesta yhdeksän vuoden ja kymmenen kuukauden vankeuteen.

Lue myös:

    Uusimmat