Yhdysvaltain tautikeskus muistuttaa sosiaalisessa mediassa, ettei vatsatautisena pidä mennä uimaan. Joidenkin mielestä kampanja meni roiskeen verran liian pitkälle, kertoo New York Post.
Helteinen kesä houkuttelee ihmisiä veden äärelle. Viilennystä kaipaavien kannattaa kuitenkin pitää mielessä, ettei veteen tule pulahtaa, jos kärsii vatsataudista. Etenkin lapsiperheiden on hyvä ottaa tämä huomioon.
– Älä jätä tänä kesänä jälkeäsi altaaseen. Koko uima-altaan saastuttamiseen tarvitaan vain yksi ripulista kärsivä henkilö, Yhdysvaltain tautikeskus CDC muistuttaa Twitterissä.
Jos twiitti ei näy, voit avata sen tästä.
Vatsatautia sairastavan ei tosiaan kannattaisi mennä uimaan allasveteen, sillä tauti voi tarttua veden välityksellä jo pienestä määrästä ulostetta. Ripulitaudit ovat ihoinfektioiden ohella yleisimmin allasvedestä saatuja tauteja, Terveyskirjasto kertoo.
Luonnonvesistä saadaan harvemmin infektioita kuin allasvedestä, mutta Suomenkin järvivesistä on saatu EHEC-infektioita ja norovirusripuleita. Uimarin ei kannatakaan päästää vettä suuhunsa missään uimapaikassa.
