Muovipulloa ei saisikaan käyttää uudelleen vesipullona? Tämä käytössä huolettaa

Tiesitkö tätä klamydiasta? Voi aiheuttaa vaurion, jota ei voi korjata 0:25
Klamydia on maailman yleisin sukupuolitauti. Mutta tiesitkö, että hoitamaton klamydia voi aiheuttaa munanjohdinvaurion, jota ei voi korjata?

Moni kierrättää kaupasta ohimennen ostamansa muovipullon suoraan vesipulloksi – onhan se kätevää! Muovinen pullo kannattaisi kuitenkin vaihtaa lasiseen tai metalliseen, vinkkaa The Healthy -sivusto.

Sivuston mukaan kuukausia ja vuosia mukana kulkevan pullon ongelmaksi muodostuu pulloissa käytetty kemikaali bisfenoli-A, tutummin BPA.

BPA:ta käytetään muoveissa, ja sitä löytyy esimerkiksi joistakin muovipulloista ja virvoitusjuomatölkkien sisäpinnoitteista. Sitä voi irrota muovista esimerkiksi kuumennuksen aikana.

BPA:ta kutsutaan myös hormonihäiriköksi, sillä se reagoi elimistössä hormonin tavoin.

BPA:n käyttö kielletty tuttipulloissa

BPA saattaa haitata lisääntymistä tai hormonitoimintaa, mutta se ei THL:n mukaan ole merkittävä terveysriski, sillä altistuminen aineelle on vähäistä.

Haittavaikutusten tutkiminen on hankalaa, sillä tekijöitä on niin monia: mikä on muovin, mikä taas esimerkiksi ruokavalion tai tupakoinnin vaikutusta?

BPA:n käyttö on kuitenkin EU:n alueella kielletty tuttipulloissa ja niiden tuttiosissa sekä muovipulloissa ja pakkauksissa, jotka sisältävät vauvoille ja alle kolmivuotiaille tarkoitettuja elintarvikkeita.

Euroopan elintarviketurvallisuusviraston analyysin mukaan BPA:sta ei nykykäytössä aiheudu lisääntynyttä terveydellistä riskiä.

Muovipullot täyttyvät helposti pöpöistä

Päivittäin mukana kulkevaa pulloa tulee muistaa puhdistaa usein. Pienisuiset muovipullot täyttyvät helposti pöpöistä, koska niiden peseminen on vaikeaa.

Eräässä tutkimuksessa pullosta löytyi 900 000 bakteeripesäkettä neliösenttimetriä kohden – siis enemmän kuin tavallisessa vessanpöntön kannessa.

Myös itse muovi nähdään yhä enenevissä määrin ongelmana. Toisessa tutkimuksessa myös suomalaisen ulosteesta paljastui minimaalisia muovipartikkeleita.

Lue myös:

    Uusimmat