Äiti pöyristyi vakuutusyhtiön ilmoituksesta, kunnes päätti tarkistaa erään yksityiskohdan – tajusi mokanneensa nolosti jo vuosien ajan
Emily oli jo valmis riitelemään vakuutusyhtiön kanssa, kun tajusi itse muistaneensa lapsensa syntymäpäivän väärin jo kahden vuoden ajan.
Emily Vondyn mokaus tekee varmasti muiden syyllisyyttä potevien äitien olon paremmaksi! Emily kertoi TikTokissa tarinansa piristävän jokaista äitiä, joka ei koe olevansa tarpeeksi hyvä, kertoo Yahoon In The Know -sivusto.
– Tässä sinulle todellinen itsetunnon nostattaja, Emily kuvaili videollaan.
Vakuutusyhtiö ihmetteli väärää syntymäpäivämäärää
Emilyn vuosikausia kestänyt virhe paljastui, kun lastenlääkäri oli soittanut kysyäkseen laskusta, jota oli lähettämässä perheen vakuutusyhtiöön. Emily oli lääkärissä ilmoittanut lapsensa syntymäpäiväksi 26. päivä. Vakuutusyhtiö puolestaan oli ilmoittanut päivämäärän olevan väärä.
– Olen hänen äitinsä. Tiedän hänen syntymäpäivänsä. Mutta vakuutusyhtiö sanoo: "ei, syntymäpäivä on 25. päivä", Emily kuvaa.
Hän ei voinut uskoa kuulemaansa.
– Olin soittamassa vakuutusyhtiöön antaakseni heidän kuulla kunniansa, mutta sitten ajattelin, että ehkä minun pitäisi selata Facebookia taaksepäin katsoakseni julkaisuani lapseni syntymästä, että voisin olla aivan varma, Emily kuvaa.
Oli aina juhlinut lapsensa syntymää vääränä päivänä
Selailtuaan profiiliaan Emily tajusi todella olleensa väärässä. Laskettu aika oli ollut 26. päivä, mutta lapsi oli tullut maailmaan päivää aiemmin. Emily oli aina juhlinut lapsensa syntymää aivan vääränä päivänä. Emily esittelee somepäivityksiään videolla.
– Kahden vuoden ajan olen juhlinut synttäreitä 26. päivä. Nyt joudun soittamaan lasteni lääkärille ja sanomaan "hah haa, arvaas mitä, lapseni syntymäpäivä oli väärin". Ja pahinta on, että kyseessä on keskimmäinen lapsi, Emily voivotteli.
– Rakastan lapsiani, ok! Heillä ei ehkä ole synttärijuhlia oikeana päivänä, mutta niitä juhlitaan seuraavana!
Emilyn tunnustus keräsi jättiyleisön. Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.
Mediatkin huomasivat hupsun mokan: "Tuntuu hyvältä, että saan viimein tunnustusta..."
Videolla on jo neljä miljoonaa katselukertaa, ja pian tarina nousi myös otsikoihin.
Emily voivotteli seuraajilleen, etteivät hänen itse keksimänsä sketsit ja hauskat laulut koskaan nousseet mihinkään, mutta hänen "äitimokansa" päätyi välittömästi otsikoihin.
– Tuntuu hyvältä, että saan viimein tunnustusta työstäni, tuntuu tosi upealta, nainen voivotteli sarkastisesti jatkovideollaan.
Katso myös: 10 syytä, joiden takia on mahtavaa olla äiti! Juttu jatkuu videon alla.
Muutkin tunnustivat mokiaan: "Kirjoitin lapseni nimen väärin"
Emilyn kannustamaan moni kommentoijakin intoutui kertomaan möhläyksiään. Yllättävän moni oli unohtanut lapsensa oikean syntymäpäivän, tai joutunut vanhempiensa unohtelujen kohteeksi.
– Viime vuonna juhlimme poikani 3-vuotisjuhlaa. Ja tänä vuonna juhlimme sitä taas. Hän syntyi 2019, yksi kommentoija totesi.
– Isällä on kaksoslapset, vain kaksoset. Hän unohti kaksi vuotta sitten synttärini, mutta ei siskoni synttäreitä. En ole antanut hänen unohtaa sitä, toinen paljastaa.
Muitakin mokia oli sattunut – ja monenlaisille vanhemmille!
– Vein ensimmäisen lapseni töihin esitelläkseni häntä neljä viikkoa syntymän jälkeen. Joku kysyi hänen nimeään, mieleni tyhjeni täysin ja sanoin Reno (koiramme nimi), yksi keskustelija paljastaa.
– Kirjoitin lapseni nimen väärin synnytysilmoitukseen. Kukaan ei sanonut mitään. [Kirjoitin] Benmamin, toinen sanoo.
– Kun itse olin 21, vanhempani jättivät minut japanilaiseen ravintolaan ja ajoivat pois. Minun autossani. Kun itse olin vessassa, kolmas kuvailee.
– Yhtenä vuonna äitini lauloi "paljon onnea vaan, Allison". Nimeni on Ashley. Olen ainoa lapsi, neljäs kertoo.
Muutkin äitimokaajat saattavat päätyä julkisuuteen: Kelly Clarkson show'hun kutsun saanut Emily lupasi jatkovideollaan, että keskusteluohjelman vieraaksi päästyään hän aikoo lukea suosikkikommenttinsa ääneen.
Katso myös: Äiti vertaili tuotteita verkkokaupassa, mutta jätti tilauksen tuonnemmaksi – sitten laatikoita alkoikin saapua...
Lähteet: Tiktok.com/@thevondyfam,Yahoo.com
Uusimmat
-
05:40
Poliisi tutkii röyhkeää rikossarjaa Espoossa – Senjan ala-asteikäinen poika ryöstettiin bussissa keskellä päivää: "Miten joku kehtaa toimia tuolla tavoin?"
-
05:32
Jemenin rannikolla vuosia lojuneen "kelluvan aikapommin" tyhjentäminen on alkamassa
-
05:26
Pohjois-Korea väittää laukaisseensa tiedustelusatelliitin – putosi mereen
-
05:21
Edistyykö Ruotsin Nato-jäsenyys tänään alkavassa kokouksessa Oslossa? – "Suomelle tärkeintä"
-
05:17
Lakot alkavat lastensuojelussa ja yksityisessä varhaiskasvatuksessa – näitä toimipisteitä lakko koskee
-
23:49
Wagner-pomo Prigozhin raivoaa Venäjän puolustusministeriölle Moskovan väitetyistä drone-iskuista – MTV seuraa sotaa
-
23:04
Ihminen löytyi kuolleena järvestä Nurmeksessa
-
22:59
Nämä kesätyöntekijät työskentelevät ruokapalkalla – Salmensuun tilan lehmät toimivat maisema-apulaisina
-
22:48
Putin: Ukraina yrittää pelotella venäläisiä lennokki-iskuilla – "Presidentin työpäivä alkoi aikaisin"
-
22:22
Venäjä sulkee Suomen toimipisteet Murmanskissa ja Petroskoissa – suurlähettiläs kutsuttiin puhutteluun
-
22:06
Amazon-verkkokaupan perustaja Jeff Bezos ja Lauren Sánchez juhlivat kihlaustaan huippukalliilla viinillä
-
22:01
Jan Vapaavuori ottaa kantaa venäläisten olympiajatkoon: "Ehdot niin tiukat ettei Venäjä halua itsekään osallistua"
-
21:59
Z-symbolit vilahtelevat Kosovossa: Venäjä seuraa tyytyväisenä tapahtumia, jotka voivat näyttäytyä EU:n epäonnistumisena
-
21:26
Humalaisen isän pahoinpitelemät 7- ja 9-vuotiaat pakenivat rappuun ja soittivat hätänumeroon – isän mukaan koko juttu oli huuhaata ja poliisit rasisteja
-
21:16
F1-asiantuntijialta tyly viesti Monacossa flopanneelle Sergio Perezille – vertasi omaan kokemukseensa Mika Häkkisen kanssa
-
21:02
Johnny Deppin nilkka murtui – joutuu siirtämään musiikkikokoonpanonsa kolmea kiertuepäivää
-
20:58
Emil Ruusuvuori venyi trillerin voittoon Ranskan avoimissa!
-
20:57
Yhdysvaltain ulkoministeri Blinken: "Uskon Ruotsin olevan Naton jäsen lähiviikkoina"
-
20:21
Ruoka, asuntolaina, auto vaihtoon – näillä keinoilla Johannan kahdeksanhenkinen perhe säästi menoistaan hintojen noustua
-
20:17
Ruotsalaisen Wilman ohje ei mennyt perille – tatuoija kämmäsi nolosti
-
Lataa lisää