Äiti ottaa tyttäriensä puhelimet pois joka ilta kello 21: "En aio maksaa mistään, mitä pidän traumaattisena"

Vaikka teinit ovat myös tavallisesti herkkiä suutahtamaan, brittiäiti uskoo, että puhelinaddiktion myötä heille on tapahtumassa jotakin uutta.

Lorraine Candy ei juuri nyt ole tytärtensä suosikki-ihminen. Candy on luonut kotiinsa tiukan säännön: hän vie lastensa puhelimet pois aina kello yhdeksän illalla, kertoo Daily Mail.

Candy uskoo, että jatkuva puhelinten selaaminen ei ole lapsille hyväksi ja että se tekee heistä ahdistuneita ja vetäytyviä. Candyn mukaan perheen 12- ja 14-vuotiaat tytöt eivät  koskaan ennen ole olleet yhtä ärtyneitä tai vastanneet keskusteluihin yhdellä sanalla. Vaikka teinit ovat myös tavallisesti herkkiä suutahtamaan, Candy uskoo, että nyt on kyse jostakin uudesta.

– Olen tehnyt työtä nuorten naisten kanssa 20 vuotta ja minulla on 23-vuotiaat kaksoskummitytöt, mutten koskaan ole nähnyt tällaista outoa, hermostunutta ahdistuneisuutta, Candy kirjoittaa.

– Tyttäreni uppoutuivat keskusteluihin ystäviensä kanssa viestien välityksellä, se vei tunteja, ja tuntui, ettei keskusteluilla ole päätepistettä. Sen sijaan heidät mielestäni vedettiin mukaan loputtomaan ”hän sanoi, joten minä sanoin” -kierteeseen. He ahmivat negatiivisuutta juuri ennen nukahtamista.

Candy on kieltänyt puhelinten käytön arki-iltaisin kello 21 jälkeen. Tyttäret eivät olleet tästä mielissään: Candya on syytetty rääkkäämisestä, ja vanhempi tytär uskoo, että jää koulussa ulkopuoliseksi puhelinkiellon takia.

– Muutkin äidit ovat tehneet samantapaisia päätöksiä, mutta tytöistä minun sääntöni on pahin. Muistutin, että maksan edelleen laskumme, enkä aio maksaa mistään, mitä pidän tunnetason traumana. Viime vuonna eräs tutkimus osoitti, että kun koulut kielsivät puhelimet, 16-vuotiaiden koetulokset paranivat kuusi prosenttia. Tänä vuonna uusi tutkimus havaitsi, että puhelimen ottaminen pois aiheutti niin paljon poisjäämisen tuottamaa jännitettä, että se vaikutti oppimiseen negatiivisesti, Candy listaa.

"Puhelinaddiktio vie kyvyn tehdä päätöksiä"

Candyn tyttäret eivät suinkaan ole alistuneet kohtaloonsa: toinen heistä hiipi yöllä nappaamaan puhelimen itselleen, mutta Candy narautti hänet.

Candyn mukaan puhelimilla on osansa lasten mielenterveyden ongelmissa, eivätkä aiemmat sukupolvet ole joutuneet painimaan samanlaisen ongelman kanssa. Nykyisin jopa 12-vuotiaat heräävät öisin tarkastamaan puhelimiaan. 

Candy uskoo, että chattailu kavereiden kanssa muuttuu helposti kiusaamiseksi: jos ystäväpiriin jäsen ei uskalla sanoa jotakin päin naamaa, hän sanoo asiansa illalla puhelimitse, ja luultavasti karummalla kielellä kuin mitä olisi live-keskustelussa käyttänyt.

– Yleensä vaistoni sanovat, ettei rautaisella otteella hallitseminen ole paras tapa elää harmoniassa teini-ikäisten kanssa. Heitä pitää tukea heidän omissa päätöksissään, Candy pohtii.

– Puhelinaddiktio vie kuitenkin kyvyn tehdä päätöksiä. Se kontrolloi heitä, ei toisin päin, ja se pelaa peliään tyttöjen suurimmalla pelolla, paitsi jäämisen pelolla.

Puhelinkielto kestää aluksi kuukauden, jonka jälkeen perhe keskustelee siitä, toimiiko se vai ei.

Jos nyt kuitenkin aiot vielä käyttää puhelintasi...



Lue myös:

    Uusimmat