Äiti jakoi naurettavan yksinkertaisen ruokalappuniksinsä – moni vanhempi yllättyi: "En ole koskaan tullut ajatelleeksi tätä"
Perheenäiti luuli ruokalapputaktiikkaansa normaaliksi, mutta paljastuikin, että niksi tuli monelle täysin yllätyksenä.
Eräs äiti todisti, että yksinkertaisimmat ratkaisut ovat joskus parhaita. Chloé Louise -nimisen naisen niksistä tuli viraalihitti, kun hän jakoi sen Facebookissa, kertoo Yahoo.
Chloé päätyi jakamaan ideansa muillekin saatuaan puhelun siskoltaan, joka oli halunnut tietää, mitä olivat uudet "muoviset" ruokalaput, jota Chloé oli käyttänyt lastensa kanssa. Natalie-siskolle tuli kuitenkin yllätyksenä, ettei Chloé oikeasti ollutkaan hankkinut erilaisia ruokalappuja, vaan tämä käänsi toiselta puolelta pehmempiä, toiselta puolelta muovisia ruokalappuja tilanteen mukaan.
– Kerroin hänelle, että käytän pehmeää puolta, kun annan hänelle [vauvalle] maitoa, ja käännän sen toisin päin ja käytän muovista puolta, kun annan hänelle ruokaa (silloin ei tule tahroja pehmeälle puolelle ja ruoka on helppo pyyhkiä pois).
Chloén mukaan Natalie oli ollut äimän käkenä tiedosta.
– Hän sanoi, ettei ole ikinä ajatellut tekevänsä niin ja että hän on ällistynyt. Minä luulin, että se on normaalia! Olenko ainoa, joka tekee näin?
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.
"En ole koskaan tullut ajatelleeksi tätä"
Chloén päivitystä on kommentoitu yli 16 000 kertaa ja sitä on jaettu 10 000 kertaa. Kävi ilmi, ettei monikaan ollut tullut ajatelleeksi yksinkertaista kääntöniksiä.
– En ole koskaan tullut ajatelleeksi tätä. Tämä on niin hyvä idea, kehui eräs kommentoija.
– Kahdeksan lasta, enkä ole koskaan ajatellut sitä, myönsi toinen.
– Tämä räjäytti tajuntani, hitto vie, hihkui kolmas.
– Kokeilen tätä tänään! Olen kyllästynyt tahraisiin ruokalappuihin, enkä ole koskaan tullut ajatelleksi tätä, sanoi neljäs.
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.
Lähteet: Yahoo, Chloé Louise / Facebook
Uusimmat
-
06:11
Poliisi tyhjensi pustoja, alkoholi värittänyt tapahtumia – näin päättäjäisten juhlinta on sujunut
-
06:05
Leikkaako Opec öljyntuotantoa? Voisi heijastua bensan hintaan
-
05:57
Tiedätkö, mitä lapsesi näkee Youtube Kidsissä? Viaton sisältö voi muuttua yllättäen karmivaksi: "Aion tuutata ja tappaa teidät kaikki"
-
05:53
Väite: Lennokki ammuttu alas Krimillä, Venäjä iski jälleen Kiovaan – MTV seuraa sotaa
-
05:45
Anna-Maja Henrikssonista tulee tänään Suomen historian pitkäaikaisin oikeusministeri
-
05:38
Hornetit saavat ulkomaisia koneita rinnalleen Jyväskylän paraatissa
-
05:17
Ukrainassa käytävän sodan tapahtumat 3.6.2023
-
04:52
Uudellamaalla useita "jalattomassa" kunnossa olevaa nuorta – MTV Uutiset seuraa päättäjäisviikonlopun juhlintaa
-
22:46
Helsingissä roihuaa kaksi isoa tulipaloa: Suuri määrä kalustoa sammutustöissä
-
22:16
Lähde: Jarmo Kekäläinen palkkasi kohuvalmentajan
-
22:16
Tällä rivillä olisi voittanut loton 3 000 000 euron potin: Ensi viikolla potti kohoaa 4 000 000 euroon
-
22:04
Sofi Oksanen muistelee lämmöllä Kaija Saariahoa: "Hän oli huikea esikuva nuorille taiteilijoille"
-
21:57
Vastoinkäymiset päihittivät Sebastien Ogierin, mestarikuski paljasti ulosajonsa syyn – "Oli liian myöhäistä"
-
21:48
Biden allekirjoittanut velkakattoa koskevan lain: "Vältimme taloudellisen romahduksen"
-
21:43
Real Madrid näytti floppihankinnalle ovea
-
21:43
Laulujoutsenen järjestämä "ratsia" pysäytti Reijon mökkimatkan – lintuharrastaja äimistyi "liikennepoliisista": "En ole moista ennen nähnyt"
-
21:37
Esapekka Lappi kuittasi tallimääräyskysymyksen nasevasti, karut olosuhteet löivät ällikällä – "Ei pystynyt käsittämään"
-
21:16
Max Verstappen ylivoimaisesti paalupaikalle – Charles Leclerciltä täysi sukellus
-
21:14
Venäjän armeijaan yhdistettyjä Z-symboleja ilmestyi Hietaniemen puihin Helsingissä – "Järkyttävä mielenilmaus"
-
21:13
Hongkongissa otettu kiinni useita Tiananmenin verilöylyn muistopäivän takia: "Kumouksellista käytöstä"
-
Lataa lisää