Pienten lasten äidin paljastus herättää paheksuntaa: "Aion ostaa tyttärilleni vibraattorit"

Amerikkalaisäidin paljastus ei miellytä kaikkia.

Montanan Moissoulassa asuva Stephanie Land jakoi ajatuksiaan itsetyydytyksestä SheKnows-sivustolla. Land kertoo aikovansa ostaa tyttärilleen vibraattorit.

Land selittää kirjoituksessaan, että kun hän ensimmäisen kerran harrasti seksiä 17-vuotiaana, siitä tuli hänelle jopa jonkinlainen addiktio. Addiktio, johon hänellä ei ollut valmiuksia, sillä hän ei ymmärtänyt mitään itsetyydytyksestä.

– Tiesin vain, että hän oli saanut minut tuntemaan jotain, mitä en ollut aiemmin tuntenut, ja että saatoin saada tuon tunteen vain häneltä, Land kirjoittaa.

37-vuotias äiti aikoo ehkäistä saman kuvion toistumisen tyttärillään opettamalla heitä sooloseksin saloihin. Eikä vain ostamalla tytöille vibraattorit vaan myös opastamalla heitä informatiivisten, aihetta käsittelevien kirjojen pariin.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

Landin nuorempi tyttö on vasta 1-vuotias, mutta Land uskoo vanhemman, 8-vuotiaan lapsensa lähestyvän pian ikää, jolloin seksi alkaa kiinnostaa. Hän sanoo, että vaikka tytär ymmärtää lisääntymisen perusasiat, hän uskoo äitinsä harrastaneen seksiä vain kahdesti, eikä ymmärrä ajatusta seksin nautinnollisuudesta.

– Tiedän, että se (hetki) on tuloillaan, ja odotan innolla pääseväni antamaan tyttärelleni sellaista tietoa itsetyydytyksestä, jonka itse uskoin olevan syntiä kasvaessani.

– Haluan hänen harrastavan tajunnanräjäyttävää, uskomatonta seksiä, eikä hän tiedä miten, jos hän ei ensin tiedä, kuinka sitä voi harrastaa itsensä kanssa.

Land huomauttaa, että tilastollisesti hänen lapsensa menettävät neitsyytensä todennäköisesti tavallista aiemmin äitinsä yksinhuoltajastatuksen vuoksi.

Land kertoo saaneensa paljon palautetta kirjoituksen julkaisun jälkeen. Monet kritisoivat tekstiä yksinkertaisesti karmivaksi.

"En voi uskoa, että joku istuisi alas ja kirjoittaisi tällaista. Hei, muutaman vuoden päästä tyttäresi lukevat tämän kuran ja ovat nöyryytettyjä ja enemmän sekaisin kuin voisit kuvitellakaan."

"Tämä kirjoitus ja tarina on karmiva ja sopimaton. Toivon, että kirjoittaja saa ammattiapua."

Kommentteja Landin kirjoituksen perässä

Land itse totesi DailyMailille pelkäävänsä itsetyydytyksen puutteen saavan tytöt seksipuuhiin varhaisemmalla iällä ilman tietämystä oman vartalon toiminnasta ja sukupuolitautien vaaroista päätyen lopulta tilanteisiin, joihin eivät halua.

– Mielestäni on tärkeää voimaannuttaa naisia sekä tietämään, mikä tuntuu hyvältä, mutta myös odottamaan ja jopa pyytämään sitä, kun he ovat valmiita – sen sijaan, että seksi olisi vain teko, jota heiltä odotetaan.

Mitä suomalaiset ostavat aikuisviihdekaupasta? Katso video:

Lue myös:

    Uusimmat