Äidin koskettava kuvapari merkityksellisestä päivästä: Toisesta kuvasta puuttuu jotain äärimmäisen tärkeää

Koulun alku on yleensä jännittävää aikaa sekä pienille koululaisille että heidän vanhemmilleen. Erään äidin jakama kuva näyttää sydäntä riipaisevalla tavalla, miltä koulujen alku voi lapsensa menettäneistä vanhemmista tuntua.

Emily Apicellalle diagnosoitiin munuaissyöpä hänen ollessaan vasta viisivuotias. Heti diagnoosin saatuaan lääkärit tulivat siihen tulokseen, että munuainen oli poistettava välittömästi. Vaativasta leikkauksesta ja rankoista hoidoista huolimatta syöpä ei osoittanut kukistumisen merkkejä. Puoli vuotta leikkauksen jälkeen lääkärit totesivat syövän uusiutuneen.

Elinsiirron jälkeen Emilyn vointi kuitenkin parani ja vanhemmat ehtivät jo toivoa parasta, kunnes syöpä uusiutui jälleen. Hoitoja ei enää kannattanut jatkaa. 

– Heinä–elokuussa 2015 luovutimme ja tulimme kotiin luomaan muistoja jäljellä olevasta ajasta. Ei ollut enää hoitoja, joita emme olisi kokeilleet, tytön äiti Julie kertoo.

Tyttö kuoli kotonaan neljä kuukautta myöhemmin taisteltuaan syöpää vastaan kolme pitkää vuotta.

Kukaan ei ole turvassa syövältä 

Juhla- ja muut merkkipäivät ovat lapsensa menettäneelle perheelle vaikeaa aikaa. Osoituksena tästä tytön äiti jakoi viikko sitten Facebookissa koskettavan kuvaparin, joka esittää hänen tytärtään syksyn ensimmäisenä koulupäivänä. Toisessa kuvassa tyttö on innoissaan lähdössä kouluun, mutta toisessa, tasan vuosi myöhemmin otetusta kuvasta puuttuu jotain oleellista. Tyttöä ei enää ole.

Jos kuvaa ei näy, voit katsoa sen täältä

Kuvan avulla äiti haluaa herätellä vanhempia ymmärtämään, että elämä on rajallista. Hänen mukaansa vanhempien ei koskaan tulisi ajatella, että heidän lapsensa ei voisi sairastua. Se voi sattua kenelle tahansa.

– Syöpään sairastuu joka 285. lapsi. Ensimmäinen harppaus on ymmärtää, että lasten syövät eivät ole harvinaisia, Julie kirjoittaa laajalle levinneessä Facebook-päivityksessä. Hän myös ennustaa, että lasten syöpiä kuvaava kultainen nauha on pian yhtä tunnettu kuin rintasyöpää kuvastava vaaleanpunainen nauha.

Äiti kertoo olevansa iloinen, jos hänen päivityksensä on kannustanut vanhempia ottamaan selvää lasten syövistä. Mitä aiemmin syöpä todetaan, sitä paremmin se voidaan hoitaa. 

Video: Tämä reipas 5-vuotias kärsii harvinaisesta ihosairaudesta.

Lähde: Goodtoknow 

Lue myös:

    Uusimmat