Ähtärin eläinpuiston toimitusjohtaja eroaa – hallitukselle ero tuli yllätyksenä: "Emme halua olla esteenä siinä"

Ähtärin eläinpuisto Oy:n toimitusjohtaja Jonna Pietilä jättää tehtävänsä elokuussa. Myös eläinpuiston hallitus vaihtuu, kun kansanedustaja Mikko Savola (kesk.) luopuu puheenjohtajuudesta.

Toimitusjohtaja Jonna Pietilä aloitti pestinsä vuoden 2018 helmikuussa, eli hän ehti työskennellä toimitusjohtajana noin puolitoista vuotta. Pietilä siirtyy Leville majoitus- ja ravintola-alalle Kassiopeia oy:n palvelukseen.

Pietilän siirto tuli hallitukselle yllätyksenä, kertoo Ähtärin eläinpuiston hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi valittu Arja Väliaho kertoo.

– Tietysti kun henkilö hakeutuu uusiin tehtäviin, niin emme halua olla esteenä siinä.

Uusi toimitusjohtaja ehkä elokuussa

Väliahon mukaan hallituksen puheenjohtajuuden ja toimitusjohtajan irtisanoutuminen tapahtuvat sattumalta. Aiemmin hallituksen puheenjohtajan pallilla istunut Mikko Savola valittiin huhtikuussa jatkokaudelle eduskuntaan, eli hän viettää paljon aikaansa Helsingissä.

– Ehkä tehtävän hoitaminen on parempaa, kun on Ähtärissä paikan päällä ja ehtii seuraamaan yhtiön toimintaa, Väliaho sanoo.

Toimitusjohtajan Jonna Pietilän viimeinen työpäivä on 20. elokuuta. Arja Väliaho kertoo, että tuohon mennessä seuraavan toimitusjohtajan nimen pitäisi olla selvillä. Jos rekrytointi ei ole valmis, toimitusjohtajan tehtävät jaetaan jothoryhmän ja hallituksen puheenjohtajan kesken.

Ähtärin eläinpuistolla menee taloudellisesti pitkästä aikaa hyvin. Yhtiö joutui välillä hakemaan Ähtärin kaupungilta talousapua, mutta viimevuonna eläinpuiston tulos nousi noin 1,2 miljoonaa euroa plussalle.

MTV Uutiset ja Ähtärin eläinpuisto tekevät yhteistyössä Pandaliveä. Voit seurata Pandaliveä MTV-palvelusta.

Lue myös:

    Uusimmat