Ahdistuksesta kärsinyt Sari asui viisi kuukautta ensikodissa: "Paras vaihtoehto minulle ja lapselleni"
Raskaana oleva äiti ensikoti Helmiinassa Espoossa 30. lokakuuta 2013. Kuvituskuva, kuva ei liity artikkeliin.Lehtikuva
Julkaistu 07.09.2016 18:25
Maria Aarnio
lifestyle@mtv.fi
22-vuotias Sari* asui ensikodissa noin viisi kuukautta.
22-vuotias Sari* on yksinhuoltaja, jolla on yksivuotias poika. Hän asui ensikodissa noin viisi kuukautta pojan synnyttyä.
– Minulle tuli raskauden jälkeistä ahdistusoireilua, hakeuduin sinne itse. Koin, että se on paras vaihtoehto minulle ja lapselleni sillä hetkellä, Sari muistaa.
Ensikoti tukee perheitä vanhemmuudessa ja elämänhallinnassa. Ensikotiin voi hakeutua esimerkiksi silloin, kun vanhemmat ovat hyvin nuoria tai he tarvitsevat apua arjen sujumiseen ja vauvan kanssa olemiseen.
Helsingin ensikoti ry 30. lokakuuta 2013. Kuvituskuva, kuva ei liity artikkeliin.Lehtikuva
Saria ei vaivannut raskaudenjälkeinen masennus, vaan yleinen ahdistus. Ongelmana ei ollut turvaverkoston puuttuminen, sillä Sarilla on paljon ystäviä, oma perhe ja lapsen isän perhe tukenaan.
Ensi- ja turvakotien liitto on vaikeissa tilanteissa elävien lasten ja perheiden ääni ja edunvalvoja. Ensikoteja on Helsingissä, Jyväskylässä, Kokkolassa, Lahdessa, Oulussa, Raahessa, Rovaniemellä, Tampereella, Turussa ja Vaasassa.
Ensimmäinen ensikoti perustettiin jo 1940-luvulla. Ensikotityön alkuaikoina turvaa haettiin lähinnä äidin aviottomuuden vuoksi. 1970-luvulla asuntojen puute, 1980-luvulla äitien nuori ikä ja 1990-luvulla mielenterveysongelmat, äitien uupuminen ja masennus olivat syitä tulla ensikotiin.
– En oikein tiedä, mistä ahdistus tuli. Se alkoi raskauden loppuvaiheessa ja vain paheni synnytyksen jälkeen. Ensikoti oli ensimmäinen vaihtoehto: menin omalle terveysasemalleni ja sanoin, että haluaisin tänne. Minulla on tuttuja, jotka ovat asuneet siellä, ja tiesin, että se on hyvä paikka siihen tilanteeseen.
Sari odotti huoneen vapautumista viikon.
– En osaa sanoa, mitä olisin tehnyt (ilman ensikotia). Minulle sanottiin, että yksi vaihtoehto on, että lapsi otetaan hetkeksi kriisiperheeseen. En osaa kuvitella tilannetta, etten olisi päässyt ensikotiin. Siksi viikoksi, jonka jouduin odottamaan huoneen vapautumista, äiti muutti meille, Sari muistelee.
Ensikodin päivä alkoi Sarin mukaan aamutuokiolla, johon kaikki asukkaat tulivat. Tilaisuudessa päivä käytiin läpi. Päivittäin vaihtuva asukas valmisti ruoan kaikille.
– Jos tarvitsit apua, jos et vaikka osannut tehdä sitä ruokaa, niin siellä oli aina yksi ohjaaja kanssasi tekemässä sitä. Sinua ei jätetty yksin, sait kaikkeen apua, opetusta ja ohjeita, Sari kuvaa.
"Kotiharjoittelujenkin aikana henkilökunta soitti"
Sari muutti ensikotiin, kun hänen poikansa oli kolme kuukautta vanha. Ensikodissa apua sai kokoaikaisesti, kellon ympäri.
– Minulle henkilökohtaisesti riitti tieto siitä, että jos minulle tulee todella paha ahdistus, siellä on joku, jolle voin puhua. Se riitti. Sieltä sai kyllä monenlaista apua, jos tarvitsi. Oli keskustelua, oli ryhmiä.
Viiden kuukauden ensikotiasumiseen kuului myös kotiharjoittelua.
– Me olimme lapsen kanssa viikon niin sanotusti kiinni ensikodissa, ja sitten saimme aloittaa harjoittelut. Olimme joka viikko kotona, aluksi yhden, sitten kaksi yötä. Aika aina lisääntyi. Lopuksi olimme koko viikon, kävimme päivällä kertomassa ensikodissa kuulumisia. Kotiharjoittelujenkin aikana henkilökunta soitti ja kyseli, miten menee.
Äiti ja lapsi ensikoti Helmiinassa Espoossa 30. lokakuuta 2013. Kuvituskuva, kuva ei liity artikkeliin.Lehtikuva
Pehmeällä laskulla oli suuri vaikutus
Vaikka Sari on jo lähtenyt ensikodista omaan asuntoon, ensikodin juhliin ja tapahtumiin hän on aina tervetullut.
– Viimeksi oli grillijuhlat, kävimme siellä. Kun muutin pois, kolme kuukautta sen jälkeen kerran viikossa omaohjaaja kävi meillä. Se oli pehmeä lasku, eli ei niin, että kun lähdet pois, kaikki loppuu, Sari kuvaa.
Asiakkaan kotiutumisesta keskustellaan sosiaalityöntekijöiden ja oman ensikotiohjaajan kanssa. Nykyisin Sarin elämä sujuu hyvin.
– Perhetyöntekijä käy meillä kaksi kertaa viikossa. Luulen, että pehmeällä laskulla oli suuri vaikutus. Mekin olimme ensikodissa viisi kuukautta, se on pitkä aika, vaikka oli kotiharjoittelua. Siellä ei jätetä yksin, pidettiin huolta myös sen jälkeen.
Muita samassa tilanteessa olevia Sari rohkaisisi avun hakemiseen.
– Moni jää yksin asian kanssa. Sanoisin, että ota kaikki apu, minkä saat. Suosittelen todellakin ensikotia, se oli todella hyvä vaihtoehto meille.
