Rankan lapsuuden kokenut Iida Kallio tietää, miksi nopea terapiaan pääsy on nuorelle ensiarvoisen tärkeää.
Väitöskirjatutkija Iida Kallio pitää itseään onnekkaana, koska hän sai kaipaamaansa apua lopulta alle vuodessa.
Hoidon odottaminen oli kuitenkin synkkää aikaa.
– Rehellisesti sanottuna pelkäsin, että voimani loppuvat ja päädyn johonkin itsetuhoiseen tekoon. Se oli hirveää.
Kallion lapsuudenkodissa päihde- ja mielenterveysongelmat olivat läsnä varhaislapsuudesta alkaen.
– Meillä oli talo, mutta ei kotia. Kun lähdin koulusta, oloni oli kamala, koska tiesin, että pitää avata se kotiovi. Jatkuvaa "taistele tai pakene" -tilassa elämistä.
Kallion hoitopolku on kestänyt seitsemän vuotta. Nyt hän kokee olevansa jo voiton puolella.
Lapsuudessa oireet olivat psykofyysisiä, paniikkihäiriön kaltaisia oireita. Kun ikää tuli enemmän, oireet muuttuivat voimakkaaksi ahdistukseksi ja masennukseksi.
Vaikka mielenterveys oli kriisissä jo lapsena, hän alkoi huomaamaan omia oireitaan vasta parikymppisenä opiskelijana.
– Oli kokoajan valtavan paha olla, mutta ei ollut sellaisia tunnetaitoja, että olisi osannut tunnistaa, mistä on kyse.
Sosiaali- ja terveyssektorin aiheisiin erikoistunut toimittaja Joonas Lepistö avaa yhteiskunnan ajankohtaisia teemoja. Asiantuntijoiden ja kansalaisten kokemusten kautta Lepistö kertoo, missä tilassa Suomen sosiaali- ja terveyspalvelut ovat.
Juttuvinkit joonas.lepisto@mtv.fi.
"Ei voi olla läheisten vastuulla pitää minua hengissä"
Hoitoa odottaessa Kallio joutui turvautumaan läheisiinsä.
– Läheisten ansiosta olen tässä tällä hetkellä.
– Ja sehän on ihan kauheaa, koska tiedetään, että läheisille lasketaan paljon kuormaa tänä päivänä, koska terveydenhuollon resurssit ovat riittämättömät. Sen ei pitäisi todellakaan olla heidän vastuullaan pitää minua hengissä.
Kallio sanoo terapian olleen hänelle elämässä pelastava asia.
– Mutta olisi pitänyt puuttua paljon aikaisemmin. Ennaltaehkäisevää työtä lapsuudessa ei juurikaan ollut.
Kallio uskoo, että juuri sen vuoksi tilanne ehti jo mennä niin pahaksi ennen kuin hän pääsi terveydenhuollon piiriin.
Hän on yrittänyt selvittää, missä kohtaa on menty pieleen. Sosiaalihuollosta tilatuista papereista hän on tunnistanut useita kohtia, joissa olisi pitänyt puuttua tilanteeseen ja vastata esimerkiksi vanhempien avunpyyntöihin.
– Minulle ei ole selvinnyt, miksi ei ole vastattu. Onko kyse paikallisista resursseista, osaamattomuudesta, vai jostain muusta?
Iida Kallion aviomies Joel on kannatellut vaimoaan pitkän hoitopolun aikana.
Tärkeä oivallus
Kallio pääsi terapiaan Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön kautta yhdeksän kuukauden odotuksen jälkeen. Aluksi hänet valtasi valtava helpotus ja tunne, ettei hän ole enää yksin.
Prosessi oli kuitenkin pitkä.
Terapia vei lopulta pimeimpänä hetkenä sairaalan osastohoitoon asti, jolla Kallion mukaan turvattiin hänen henkensä, jotta hän jaksaisi prosessin loppuun.
– Kun terapiassa sukellettiin kaikista rankimpiin asioihin, keho ja mieli kokivat, että nyt on tarpeeksi turvallista ja nämä asiat voivat todentua minulle. Pelästyin niitä asioita niin paljon, että minulle tuli voimakkaita itsetuhoisia ajatuksia.
Terapiassa saaduista oivalluksista yksi keskeisimmistä liittyy oireisiin.
– Oireista ei tarvitse päästä eroon, vaan niiden kanssa voi ja pitää pystyä oppia elämään.
Onko lyhytterapiasta tarpeeksi apua nuorille?
Nykyisin kokemusasiantuntijana toimiva Kallio kertoo, että osa nuorista on yrittänyt vuosia saada terapiaa tuloksetta.
Nuoria ja lapsia koskeva terapiatakuu astui voimaan toukokuun alussa. Sen turvin lasten ja nuorten tulee saada mielenterveyshoitoa kuukauden sisällä.
Asiantuntijat ovat kuitenkin kritisoineet sen menetelmiä riittämättömiksi. Uudessa takuussa tarjotaan ensisijaisesti lyhytterapiaa, eli noin kymmentä terapiakäyntiä.
Kallio tervehtii ilolla terapiatakuuta, mutta ei ole siitä täysin vakuuttunut siitä, että miten tehokkaasti lyhytterapia oikeasti auttaa.
Hänen oma hoitopolkunsa on kestänyt seitsemän vuotta, ja vasta nyt hän toteaa olevansa voiton puolella.
– Huolettaa se, että miten terveys- ja hyvinvointipalveluista leikkaaminen vaikuttaa lasten ja nuorten elämän kriiseihin ja sitä kautta yhä useampi tarvitsee terapiaa.
– Onko tämä enemmän oireen kuin taustalla olevan syyn hoitamista?
