90-vuotias Joel Wallin on pahoillaan niiden vanhusten puolesta, joita omaiset eivät käy katsomassa. Heitä oli paljonkin hoivakodissa, jossa Wallinin oma vaimo asui viimeiset vuotensa.
Joel Wallin hoiti iän myötä huonoon kuntoon mennyttä vaimoaan ensin kolme vuotta itse kotona. Kun kaksi epäonnistunutta lonkkaleikkausta heikensivät puolison liikuntakykyä entisestään niin, ettei Wallin enää saanut häntä vessaan, suihkuun tai saunaan, oli pakko siirtyä laitokseen.
Huhtikuussa 2012 kahden terveyskeskusvuoden jälkeen – suunnilleen samoihin aikoihin Alzheimerin taudin oireiden ilmaantuessa – vaimo pääsi lohjalaiseen hoivakotiin.
– Terveyskeskuksessa oli asuttu kahden hengen huoneissa, mutta hoivakodissa pääsi omaan huoneeseen, jonka sai itse kalustaa. Siellä myös käytettiin omia vaatteita, Wallin perustelee halua siirtyä yksityiseen hoivakotiin.
Vaimo ehti asua hoivakodissa vajaat kaksi vuotta ennen kuolemaansa. Tuona aikana Wallin kävi paikan päällä kahta poikkeusta lukuun ottamatta joka päivä.
– Kerran oli niin kova lumituisku, etten pystynyt tekemättömien lumitöiden vuoksi kävelemään muutaman kilometrin matkaa hoivakodille. Toisena kertana olin käymässä syntymäpaikkakunnallani Kokemäellä.
Wallin huomasi, että muilla asukkailla vieraita ei juuri käynyt.
– Kyllä siellä oli paljon sellaisia, joita ei käyty katsomassa oikeastaan ollenkaan. Ihmettelin sitä ja ajattelin, että ehkä muut käyvät eri aikoina kuin minä. Mutta kun juttelin asiasta hoitajien kanssa, heillä oli sama murhe: aika vähän ihmiset käyvät katsomassa omaisiaan.