Kaivosyhtiö Terrafame aloittaa muutosneuvottelut.
Yhtiö kertoo tiedotteessaan vähentävänsä työvoimaa enintään 120 henkilötyövuotta. Neuvotteluissa varaudutaan myös enintään 90 päivän lomautuksiin sekä tehtävien ja työaikajärjestelyiden muutoksiin.
Muutosneuvottelut koskevat koko noin 900 työntekijän henkilöstöä.
Muutosneuvottelut käynnistetään tuotannollisin ja taloudellisin perustein. Terrafamen mukaan tavoitteena on parantaa kilpailukykyä ja kannattavuutta sekä vähentää korotetun kaivosmineraaliveron kielteisiä vaikutuksia. Tavoitteena on saavuttaa vuositasolla vähintään 10 miljoonan euron säästöt.
Yhtiössä oli muutosneuvottelut myös vuoden 2024 loppupuolella.
Liikevaihto laski loka-joulukuussa
Terrafamen akkukemikaaliliiketoiminnan liikevaihto laski loka-joulukuussa lähes sadasta miljoonasta eurosta reiluun 41 miljoonaan euroon viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna.
Metallipuolituoteliiketoiminnan liikevaihto puolestaan kasvoi vuoden viimeisellä neljänneksellä edellisvuoteen verrattuna lähes 50 prosenttia noin 95 miljoonasta eurosta noin 141 miljoonaan euroon korkeampien tuotanto- ja toimitusmäärien vuoksi.
Yhtiön liikevaihto oli loka-joulukuussa reilut 180 miljoonaa euroa, mikä on noin kuusi prosenttia vertailukautta vähemmän. Liiketulos oli 6,7 miljoonaa euroa.
Lupahakemus huhtikuussa
Terrafame haki vuonna 2022 lupaa uuden avolouhoksen perustamiseksi Kolmisoppi-järven alueelle Sotkamoon ja Kajaaniin. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto hylkäsi hakemuksen joulukuussa.
Aluehallintovirasto sanoi tiedotteessaan, että Terrafamen nykyisen toiminnan ja Kolmisopen lupa-asiat on käsiteltävä yhdessä, jotta toiminnan vaikutukset voitaisiin arvioida kokonaisuutena.
Yhtiö kertoo valmistautuvansa jättämään uuden päälupahakemuksen Lupa- ja valvontavirastolle huhtikuussa.
