Bruttokansantuote pääsi kasvuun vasta loka-joulukuussa.
Suomen bruttokansantuote kasvoi 0,2 prosenttia viime vuonna, kertovat Tilastokeskuksen ennakkotiedot.
Tilastokeskus kertoi Suomen talouden tilanteesta mediatilaisuudessa tänään.
Bkt kasvoi vasta viimeisellä vuosineljänneksellä.
Positiivinen kasvuluku pohjaa Tilastokeskuksen mukaan pääasiassa siihen, että vuoden 2024 alkupuolella bkt:n volyymi oli vielä matalammalla tasolla.
Aktian pääekonomisti Lasse Corinin mukaan suomalaisten kuluttamisessa viime vuoden viimeisellä neljänneksellä oli positiivisia signaaleja.
2:54Näin Aktian pääekonomisti arvioi tuoreita lukuja.
– Kun tilastot tänään tulivat, niin siellä oli enemmän positiivista kuin negatiivista. Palvelupuolella pientä kasvua. Ehkä positiivisin signaali oli se, että pitkäkestoisen tavaran kulutuksessa oli myös kasvua, Corin toteaa MTV Uutisille.
Lisäksi kasvua oli ideoissa ja innovaatiossa koko viime vuoden.
Vuoden viimeisellä neljänneksellä bkt kasvoi 0,4 prosenttia.
Muihin maihin verrattuna Suomen kasvuluku jäi vaisuksi. Ennakkotietojen mukaan Ruotsin bkt kasvoi viime vuonna 1,7 prosenttia ja EU-alueen 1,6 prosenttia.
Tavaroiden vienti kasvuun
Tilastokeskuksen mukaan tavaroiden vienti kasvoi viime vuonna. Viennin kasvu vei bkt:tä positiiviseen suuntaan, mutta niin ikään kasvanut tuonti puolestaan vaikutti bkt:hen negatiivisesti.
Bkt:n ennakkoluku vastaa Suomen Pankin joulukuun talousennustetta, jonka mukaan Suomen talouden kasvu jäi viime vuonna 0,2 prosenttiin.
Suomen Pankki arvioi, että tänä vuonna kasvu vauhdittuu 0,8 prosenttiin ja ensi vuonna 1,7 prosenttiin. Vuonna 2028 kasvu tasaantuu 1,5 prosenttiin.
Tänään julkaistujen lukujen valossa, Aktian ennuste Suomen 1,3 prosentin talouskasvusta tälle vuodelle, saa tukea, Corin toteaa.
Kuluvana vuonna Corin uskoo, että talouskasvua tullaan näkemään laaja-alaisesti, eikä niinkään yhden yksittäisen kategorian johdosta.
– Yhtä yksittäistä yllättäjää tai vahvaa kasvuvetäjää ei löydy.

