Pakkaset vaihtuvat loppuviikolla Etelä-Suomessa loskaksi, mutta lämpeneminen on väliaikaista. Laajemmat kevätkelit ovat kuitenkin jo näköpiirissä, kertoo Foreca.
Alkaneen viikon lauhuus ja vesisateet painottuvat perjantaille ja lauantaille ennen talvipakkasten paluuta. Sunnuntai-illasta alkaen koko maassa on jälleen pakkasta, jolloin märät tienpinnat jäätyvät laajalti.
Tuore sään kuukausiennusteen kertoo lähiviikkojen näyttävän Euroopassa hyvin kaksijakoisilta. Yleiskuvaltaan maaliskuu on erittäin lämmin Keski-Euroopassa ja kylmä Venäjällä, kirjoittaa meteorologi Kristian Roine Forecan sivuilla.
Suomi jaa puristuksiin näiden kahden ilmamassan väliin.
Ennusteen mukaan lämpötilat saattavat kohota laajemmaltikin keväisempiin lukemiin maaliskuun puolivälistä alkaen, kun lämmin ilmamassa näyttäisi leviävän kunnolla myös Suomeen.
Kuun puolivälissä alkaa tapahtua
Ensi viikolla Keski-Euroopan lämmin ja Venäjän kylmä kohtaavat Suomessa. Kuukausiennusteen varmuus heikkenee, mutta lämmin ilma vaikuttaisi yltävän myös Skandinaviaan.
Venäjän kylmä korkeapaine pysyttelee aloillaan, ja yltää osin myös Suomeen. Ennusteen mukaan tämä korkeapaine estää jälleen kerran lämpimän ilman pääsyn meille, mutta varmaa se ei ole. Suomen osalta tilanne on siis toistaiseksi epäselvä.
Samanlainen säätilanne näyttäisi jatkuvan myös seuraavan, 9. maaliskuuta alkavan viikon osalta.
Lue myös: "Räntää Lapin korkeuksilla asti" – näin keväinen sää hiipii Suomeen
Sitten alkaa tapahtua.
– Maaliskuun 16. päivä näkyvissä on vihdoin selkeämpi käänne lämpimään myös Suomessa. Keski-Euroopan lämmin ilmamassa näyttäisi vihdoin levittäytyvän myös Baltiaan ja Suomeen. Roine kirjoittaa.
Viikolla koetaan myös toinen selvä kevään merkki, kun valo saa pimeydestä otteen. Maaliskuun 20. on kevätpäiväntasaus, ja päivä on seuraavan puoli vuotta yötä pidempi.
