Mainos

Yli 20 000 osallistujaa – Suomen suurin luontotapahtuma kerää tietoa talvilinnuston muutoksista

1:10
Pihabongaus kerää tietoa linnuista.

Suomen suurin luontotapahtuma Pihabongaus on käynnissä jälleen tänään ja huomenna. Tapahtuma kannustaa tarkkailemaan tunnin ajan lintuja vaikka omalla kotipihalla ja ilmoittamaan tiedot BirdLifelle. Havaintojen perusteella voidaan esimerkiksi selvittää, millaisia muutoksia Suomen talvilinnustossa tapahtuu.

Nyt 14. kertaa järjestettävä Pihabongaus kerää joka vuosi yli 20 000 osanottajaa. Lohjalla yhteisessä bongaustapahtumassa havaittiin tänään 10 lintulajia, esimerkiksi pyrstötiaisia, tiklejä, urpiaisia ja keltasirkkuja.

– Ihana aina löytää uusia lajeja ja oppia uutta. Tässä Lohjan lintutieteellisen yhdistyksen, Hakki ry:n, porukassa kun kulkee mukana, niin oppii uutta. Tikliparvi ja urpiaiset olivat tänään kaksi uutta lajia minulle, kiittelee Eija Flinck.

– Kyllähän linnut kiinnostavat ja luonto yleensäkin. Se on hyvä syy lähteä ulos. Lintuja on kiva seurata ja haluaisin oppia tuntemaan niitä vielä pikkaisen paremmin, sanoo Raili Kauppinen.

Tiklit ja mustarastaat yleistyneet

Pihahavainnot auttavat selvittämään talvilinnustossa tapahtuvia muutoksia. Tiklit ja mustarastaat ovat yleistyneet, metsätiaiset, varpuset ja viherpeipot vähentyneet.

– Kun on ollut aikaisia keväitä, leutoja talvia, niin monet lajit yrittävät selvitä täällä ja monet lajit talvehtivat entistä pohjoisempana, kertoo BirdLife Suomen tiedottaja Jan Södersved.

Ruokinta auttaa lintuja selviämään pakkasesta

Pakkasjaksolla ruokinnasta on linnuille paljon apua. Helppo ruoka auttaa niitä selviytymään.

– Lintujen on tuotettava runsaasti energiaa selvitäkseen pakkasesta. Peruselintoimintojen lisäksi täytyy käyttää energiaa ruumiinlämmön ylläpitämiseen. Kun saa helppoa ruokaa ruokintapaikalta, se auttaa paljon, tietää Södersved.

Runsas ruokavalikoima houkuttelee eri lajeja paikalle.

– Monipuolisimmin lajeja saa ruokintapaikalle, kun laittaa erilaista rasvaa, maapähkinää ja auringonkukansiementä. Jos paikalla on keltasirkkuja ja varpusia, niille kelpaa kaura mainiosti, listaa Södersved.

Kun ruokinnan on aloittanut, sitä ei saa lopettaa kesken. On huolehdittava siitä, että ruokaa riittää kevääseen asti.

Lintuhavaintoja lähes kaikista Suomen kunnista

Pihabongaukseen ehtii osallistua vielä huomenna. Viime vuonna havaintoja tehtiin 15 000 pihalla yli 300 kunnassa. Havaintoja ilmoitettiin yhteensä yli 600 000 lintuyksilöstä.

– Keskimäärin pihalla on 7-8 lintulajia. Lajimäärä ei kuitenkaan ole se oleellinen asia. Vaikka pihalla ei kävisi yhtään lintua tai vain kaksi talitiaista, niin se on tärkeä havainto sekin, kannustaa Södersved.

Lisää tietoa Pihabongauksesta löytyy täältä.

 

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja