Yksinhuoltajaäiti menehtyi syöpään – parhaalta ystävältä uskomaton teko

Syöpään menehtyneen äidin ystävä lunasti lupauksensa ja otti tämän lapset huollettavikseen.

Beth Laitkepille diagnosoitiin rintasyöpä vuonna 2014 hänen odottaessaan kuudetta lastaan, Ace-poikaa. Pikkuisen synnyttyä Laitkep aloitti kemoterapian ja hänen tilanteensa vaikutti paranevan. Mutta viime vuonna syöpä tuli takaisin.

Samoihin aikoihin tämä yksinhuoltajaäiti alkoi viettää enemmän aikaa lukioaikaisen ystävänsä, Stephanie Culleyn kanssa. Culley kertoo, että tunsi suurta tarvetta olla taas yhteyksissä entiseen parhaaseen ystäväänsä. 

Pian syöpä levisi Laitkepin luihin, aivoihin ja selkärankaan. Lääkärit kertoivat Culleylle, ettei mitään olisi tehtävissä.

– Silloin aloimme puhua lapsista, Culley kertoo.

Culleyn mukaan Laitkepin vanhempien lasten isä ei ollut kuvioissa mukana, ja nuorempienkin lasten isä oli lähtenyt Laitkepin kamppaillessa syöpää vastaan. Niinpä Laitkep pyysi ystäväänsä huolehtimaan lapsistaan. Culley vastasi myöntävästi välittömästi. He toivat lapset sairaalaan ja kysyivät heiltä, kenet he haluaisivat uudeksi äidikseen, jos ihmettä ei tapahdu oman äidin kohdalla.

– He kaikki osoittivat minua. Se sulatti sydämeni... Päätimme kaikki, että niin meidän piti tehdä – ottaa heidät kaikki ja pitää heidät yhdessä osana perhettämme, Culley kertoo.

Laitkep hävisi taistelunsa syöpää vastaan toukokuussa 39-vuotiaana. Nyt Culleylla ja hänen aviomiehellään, Donniella, on lasten väliaikainen huoltajuus. Pariskunta yrittää parhaillaan saada pysyvää huoltajuutta ja mahdollisesti myös mahdollisuutta adoptoida lapset.

Tämä uskomaton teko taatusti kiteyttää tosiystävyyden.

Video: Näin lapset käsittävät ystävyyden.

Lähde: Parenting

Lue myös:

    Uusimmat