Yhdysvallat keskeyttää viisumien käsittelyn 75 maan kansalaisilta. Asiasta kertoi keskiviikkona Yhdysvaltain ulkoministeriö X-viestipalvelussa.
USA:n ulkoministeriön mukaan viisumiprosessi keskeytetään muun muassa Somalian, Haitin, Iranin ja Eritrean kansalaisilta.
Ulkoministeriön mukaan viisumiprosessit keskeytetään sen vuoksi, että maista tulevat vievät väitetysti sosiaaliavustuksia yhdysvaltalaisilta.
Uutistoimisto AFP:n viranomaislähteen mukaan viisumiprosessi keskeytetään myös muun muassa Brasilian, Egyptin, Thaimaan, Nigerian, Irakin ja Jemenin kansalaisilta. Lähteen mukaan viisumiprosessit keskeytyvät 21. tammikuuta alkaen.
Yhdysvallat keskeytti viisumien myöntämisen 19 maan kansalaisille jo viime vuoden kesäkuussa. Tuolloin listalla olivat myös kaikki ulkoministeriön tuoreessa someviestissä mainitsemat maat.
