Ilveksen kultakypärä Lukas Jasek on tuomittu kolmen ottelun pelikieltoon lauantain KooKoo-ottelun tapahtumista.
Jasek ajettiin KooKoota vastaan ulos päätöserän loppupuolella nähdystä tilanteesta, kun hän löi hyökkäyspään aloituksessa jäähän kaatunutta Miska Siikosta poikittaisella mailalla niskaan.
Tästä seurannut viiden minuutin alivoima vei Ilvekseltä mahdollisuuden kuroa 0–2-tappioasemaa umpeen, ja KooKoo karkasi jäähyn aikana 4–1-johtoon. Loppulukemat Kouvolassa kirjattiin KooKoolle 5–1.
– Rangaistusharkinnan osalta kurinpitodelegaatio toteaa, että tilanteessa tapahtuu poikkeuksellinen poikittaisen mailan isku vastustajaan. Poikittaisen mailan isku kohdistuu suoraan niskaan. Pelaajat ovat olleet aloituksessa, mutta teko ei liity enää aloitukseen taikka kiekon tavoitteluun.
– Kurinpitodelegaatio katsoo, että Jasek on teollaan piittaamattomasti vaarantanut vastustajaa ja tilanteesta tulee määrätä pelikielto poikittaisesta mailasta. Pelikiellon pituuden osalta delegaatio on ottanut rangaistusharkinnassa huomioon edellä todetut seikat.
Joukkueen parhaan pistemiehen menettäminen tekee hallaa myös Ilveksen haaveille suorasta puolivälieräpaikasta.
Kuudentena olevalla Ilveksellä on eroa suoraan puolivälieräpaikkaan oikeuttavaan nelossijaan vain kolme pistettä, kun tamperelaisilla on pelaamatta kuusi ottelua. Jasek on sivussa perjantaina Tapparaa vastaan, lauantaina TPS:ää vastaan ja reilun viikon kuluttua tiistaina HPK:ta vastaan.
Jasek on 49 (9+40) tehopisteellään SM-liigan pistepörssissä yhdeksäntenä.
