Moni keskenmenon kokenut tuntee jäävänsä henkisesti yksin, vaikka tilanteen lääketieteellinen hoito olisikin hyvää. Asia selviää Tehy-lehden kyselystä, johon vastasi noin neljäsataa keskenmenon kokenutta. Yksi heistä on tapaamamme Heidi Paananen.
– Minulla oli se yhdeksän vuoden lapsettomuus taustalla ja sitten menetän esikoiseni. Olin kuukauden sängyssä.
– Ja sain siitä veritulpan jalkaani.
Jyväskylässä asuva Paananen koki jääneensä tilanteessa yksin.
– Minä olen omaa lastani pitänyt sylissä sairaalapedissä, ja joutunut jättämään hänet sairaalaan.
– Sain hautajaisohjeet ja keskenmenolapun ja muistan ajatelleeni, että ihan kuin tämä on kuin kauhuelokuva, missä mä oon: minä vain kävelen, vaikka en ole itse kehossani.
Suru synnytti ajatuksen yrityksestä, joka tarjoaisi muille vastaavan kokeneille vertaistukea.
– Koin niin suurta pyhää vihaa sairaalaa ja yhteiskuntaa vastaan, että oikeastaan se viha toimi minulla sellainen nousuna, että silloin jo päätin, että muita naisia ei kohdella tällä tavalla.
Kyse on myös laajemmin syntyvyydestä
Paanasen mukaan keskenmenojen yhteydessä annettu huono tuki vaikuttaa myös siihen, etteivät ihmiset välttämättä uskalla yrittää lasta uudelleen.
– Keskenmenojen hyvä hoito voisi vaikuttaa positiivisesti syntyvyyteen, sanoo Pirkanmaan hyvinvointialueella työskentelevä Saara Partanen.
Tehyn kyselyyn vastanneet kertovat, että keskenmenon aiheuttamaan menetykseen ei aina saa riittävää tukea.
– Lämpöä ja empatiaa toivottaisiin enemmän kohtaamisiin, kertoo kätilö.
Psyykkisen tuen lisäksi kivunhoitoon toivotaan kohennusta.
– Naisten gynekologisen lisääntymisterveyteen liittyvän kivunhoito on koettu olevan Suomessa liian huonoa, toteaa Partanen.
Sosiaali- ja terveyssektorin aiheisiin erikoistunut toimittaja Joonas Lepistö avaa yhteiskunnan ajankohtaisia teemoja. Asiantuntijoiden ja kansalaisten kokemusten kautta Lepistö kertoo, missä tilassa Suomen sosiaali- ja terveyspalvelut ovat.
Juttuvinkit joonas.lepisto@mtv.fi.
"Resursseja supistetaan jatkuvasti"
Kätilön mukaan kyse ei ole empatiavajeesta, vaan rahasta.
– Resursseja supistetaan jatkuvasti ja tämä aiheuttaa sen, että kohtaamisille jää vähemmän aikaa. Kohtaaminen on ensimmäinen asia, mistä supistetaan, koska sitä ei pysty statistisesti mittaamaan, sanoo kätilö.
Lisäksi jälkihoitoa pidetään puutteellisena.
”Mitä kuuluu?” toimii tässäkin tapauksessa.
– Ihmiset haluaisivat että siihen asiaan palattaisiin vielä keskenmenon jälkeen ja kysyttäisiin miten menee mitä kuuluu.
"Myös mies on menettänyt lapsen"
Paananen huomauttaa, että myös miehet pitäisi huomioida nykyistä paremmin.
– Kun tehdään raskaustesti, isillä isyyden identiteetti lähtee kasvamaan. Isiä pitää huomioida.
– Tosi monesti isät jäävät tukemaan kumppaneitaan, jolloin se oma suru ei ehkä tule nähdyksi.
– Sairaalassa ei välttämättä tunnisteta sitä, että myös se mies on menettänyt lapsen.
Paananen ei luoputunut lapsihaaveistaan. Hänellä on taaperoikäinen lapsi.
Keskenmenoja koskeva Käypä hoito -suositus lähtee lausuntokierrokselle aikaisintaan loppuvuodesta. Lisäksi on käynnistymässä valmistelu Hotus-hoitosuosituksesta, joka tulee kohdentumaan erityisesti hoitotyöhön ja keskenmenon kokeneiden kohtaamiseen neuvoloissa.
Lue myös:
Pia sai viisi keskenmenoa – gynekologin loukkaavat sanat eivät unohdu koskaan
Marko Toivonen on kärsinyt lapsettomuudesta 23 vuotta: "Kipunoi joka solulla"