Erikoinen mainoskuva nosti esiin villin huhun: läpinäkyvä puhelin tulossa?

Kiinalainen Vivo on julkaissut uudet teaser-kuvan, jossa yhtiön uusi mainoskasvo hymyillen pitelee kädessään puhelimen muotoista hahmoa. Joissain yhteyksissä kuvan on sanottu viittaavan läpinäkyvään puhelimeen, mutta mieleen tulee myös epäonnistunut kuvankäsittely.

Kuvassa esiintyvän korealaisnäyttelijä Song Joong-kin kädessä näyttäisi olevan hieman läpikuultava puhelin, mutta tarkemmin katsellessa ”puhelin” taitaa olla ennemminkin taiteilijan luonnos, jolla vain viitataan tulevaan puhelimeen, jonka ulkonäkö vielä halutaan pitää salassa. Mikäli kyseessä todella olisi kauttaaltaan läpikuultava laite, olisi mallilla vasemmassa kädessään peukalon lisäksi vain kolme sormea, mutta pikainen Google-kuvahaku osoittaa, että Joong-killä sormia on kuitenkin neljä + peukalo.

Ajatus läpikuultavasta puhelimesta ei kuitenkaan ole aivan pystymetsästä haettu, sillä vain vähän aikaa sitten verkossa nähtiin ”vuotokuvia”, joissa väitteen mukaan esiintyisi Vivon tuleva, läpinäkyvällä näytöllä varustettu puhelin. Todellisuudessa kyse saattaa tosin olla vain konseptilaitteesta tai -kuvista.

Tuoreessa Marvel-elokuvassa Captain America: Civil War olivat Vivon laitteet kohtuullisen näkyvässä ja oletettavasti myös isolla rahalla ostetussa roolissa. Vivo V3- ja V3 Max -puhelimien lisäksi elokuvassa vilahti myös Tony ”Iron Man” Starkin käyttämä kuvitteellinen Vivon älylaite, jonka näyttö oli läpinäkyvä. Vastaavia laitteita Iron Manillä on toki aiemmin ollut myös ainakin Samsungin logolla varustettuna.

Lue myös:

    Uusimmat