Studio55.fin lukupiirin isäntä Stig-Björn Nyberg laati listan viidestä mielestään parhaasta runokirjasta.
Gaius Valerius Catullus (noin 84–54 eaa): Lesbia, elä minun kanssani (suom. Jukka Kemppinen)
Catullusta pidetään Rooman valtakunnan suurimpana lyyrisenä runoilijana. Hänen rakkausrunonsa (lauluja V) kertoo suudelmista, joita hän ja hänen rakastettunsa Lesbia antavat toisilleen. Se on muistutus tämän päivän ihmiselle, että rakkaus ei ole meidän keksimämme: se on aina ollut olemassa.
Johan Ludvig Runeberg (1804–1877): Heinäkuun viides (suom. Teivas Oksala)
Johan Ludvig Runebergin runo Heinäkuun viides, joka sisältyy Vänrikki Stoolin tarinoihin, on Zacharias Topeliuksen (1818–1898) Kesäpäivä Kangasalla runon ohella se runo, joka on opettanut meidän esivanhemmillemme kuinka kaunis Suomi on ja kuinka isänmaata tulee rakastaa. Tämä opetus on siirtynyt meille äidinmaidossa sukupolvien kautta.
Aleksis Kivi (1834–1872): Sydämeni laulu
Sydämeni laulu on kenties kaunein ja herkin suomeksi koskaan kirjoitettu runo.
Edith Södergran (1892–1924): Maa jota ei ole (suom. Uuno Kailas)
Edith Södergranin runot ovat usein syntyneet hänen omasta elämästään. Hänen inhonsa sairauttaan kohtaan ja kuoleman pelko ilmenee myös hänen runoudessaan. Runo Maa jota ei ole kertoo runoilijan hiljaisesta alistumisesta kohtaloonsa. Runo on haaveellisen tunteikas ja kaunis.
