Varmasti jokainen on tutustunut Kalevalan kauniiseen runomittaan. Mutta kuinka moni tietää, että Lönnrot on joutunut sensuroimaan kansanrunoja, ennen kuin ne ovat sopineet suuren yleisön korville?
Perinteentutkimuksen professori Seppo Knuuttila toteaa, että kansanrunojen kieli on herättänyt eri sukupolvissa eri käsityksiä siitä, ovatko runot rivoja.
– Sanat, jotka kuulostavat meidän korviimme irstailta, ovat voineet kuulua ennen muinoin jokapäiväiseen sanavarastoon, Knuuttila selvittää.
Esimerkiksi loitsuissa tarvittiin väkivahvoja sanoja, jotta merkitys osui kohteeseen.
– Jos esimerkiksi manattiin pois taudin aiheuttajaa, ruma sana piti sanoa niin kuin se on, jotta tauti häviää, Knuuttila toteaa.
Rivot sanat toimivat vaikuttamisen keinona samoin kuin kirosanat. Uskontoelämään kuuluu edelleen muun muassa kristillisiä voimasanoja, joita ei sovi väärinkäyttää.
Sensurointi
Vanhat runonkerääjät ovat sensuroineet runoja jo keräysvaiheessa. He ovat jättäneet kirjoittamatta ruokottomia runoja ylös tai jättäneet rumat sanat pois kirjan lopullisesta versiosta. Sensurointia tehtiin ainakin 1900–40-luvulla julkaistuissa Suomen kansan vanhat runot -teoksissa.
– Julkaisuvaiheessa useimmat rivot sanat on korvattu viivalla. Ei vaadi kovin kehittynyttä mielikuvitusta miettiä, mikä sana minkin viivan paikalla kuuluisi olla, Knuuttila sanoo.
