Ammattilaisen vinkit: Näin kirjoitat hyvän laulun
Lojuuko pöytälaatikossasi tekstejä, joista toivoisit syntyvän vielä jotain? Laulaja-sanoittaja, Miljoonasade-yhtyeestä tuttu Heikki Salo kertoo, mistä aineksista syntyy hyvä laulu.
Teksti selittää musiikkia
Tiedosta, että olet kirjoittamassa laulutekstiä. Kyseessä ei ole runo tai uutinen vaan teksti, joka on tarkoitettu laulettavaksi.
Filosofi Arthur Schopenhauer on sanonut, että musiikki voi kertoa ilosta tai surusta. Se ei kuitenkaan pysty tarkentamaan, mistä ilosta tai surusta kulloinkin on kysymys. Siksi laulussa on teksti. Se vastaa edellä mainittuun tarkentavaan kysymykseen. Teksti selittää musiikkia, mutta yhä lailla musiikki selittää tekstiä.
Runo ei ole lauluteksti
Koska teksti kirjoitetaan toimimaan yhdessä musiikin kanssa, lauluteksti on luonteeltaan teknistä kirjoittamista.
Laulun perusrakenne käsittää kaksi osaa ja välissä toistuvan väliosan. Runoja rustanneen tulee muistaa, ettei laulua voi kirjoittaa runon tavoin. Lauluteksti pitää aina sitoa yhteen musiikin kanssa.
Tehokeinot vaihtelevat
Perusrakenteen ohella laulutekstin kirjoittamisessa ei ole mitään pysyviä sääntöjä. Jokainen laulu luo itse omat sääntönsä.
Jos laulutekstin työstämistä vertaisi kellosepän työhön, niin tehtävänanto olisi sellainen, että sepän täytyy tehdä jokaisella kerralla erilainen kello.
Laulutekstin kirjoittamisessa voi käyttää paljon erilaisia tehokeinoja. Joka kerta tulee kuitenkin arvioida erikseen, mikä niistä toimii milloinkin.
Hiominen on olennaista
Liian moni laulunkirjoittaja luulee, että laulu kirjoitetaan kerran. Siinä vaiheessa kun amatööri päästää tekstin käsistään, ammattilainen vasta aloittaa kirjoittamisen.
Teksti kirjoitetaan uudelleen niin monta kertaa kunnes se toimii. Juuri kun haluaisit heittää koko tekstin roskakoriin, on tarpeen kirjoittaa se vielä kerran.
Tunnettu lauluntekijä Jimmy Webb on sanonut, että laulunteko on inhottavaa työtä. Jos se ei tunnu siltä, et tee sitä oikein.
Studio55.fi/Jenni Kokkonen
Uusimmat
-
07:31
HIFK hankki kohutun NHL-superlupauksen – Ville Peltonen näkee Aron Kiviharjussa, 17, hyvin harvinaisia piirteitä
-
07:29
Brasilian maajoukkue ryhtyy historialliseen tempaukseen – muutos tulee huomattavaksi
-
07:25
ISW: Todisteiden, järkeilyn ja retoriikan perusteella Venäjä vaurioitti Kahovkan patoa – MTV seuraa sotaa
-
07:23
Pikku Kakkoselta koskettava muistoteksti edesmennelle Jaakko Loukkolalle: "Jäämme kaipaamaan sinua"
-
07:22
Tätä salaattia ei kannata ostaa valmiina kaupasta! Kari Aihisen hittiohjeella teet edullisen version helposti
-
06:45
Jokerien paluu herätti fanit: hurja startti kausikorttien ja osakkeiden myyntiin – "Hyvältä näyttää"
-
06:40
Uudisasuntoja kaupataan nyt hurjilla kampanjoilla – rakennusjätti lupaa maksaa ostajan kaikki vastikekulut ensimmäiseltä kahdelta vuodelta
-
06:32
James Mayn tallissa on yksi auto, josta hän ei luopuisi – MTV:n haastattelussa "Kapteeni Hidas"
-
06:32
SM-liigan johdossa on osaamisvaje, sanoo Petteri Sihvonen – näihin miehiin osoittaa syyttävä sormi: "Miten he voisivat ymmärtää ja osata?"
-
06:29
Tutkija: Kremlin aloittama uusi aikakausi on kylmääkin sotaa vaarallisempi – "Vaikka Ukraina valtaisi alueensa, sota jatkuisi"
-
06:16
Tämän takia Ron DeSantis hyökkää opettajia, vähemmistöjä ja liberaaleja vastaan – "Hänellä on hyvät mahdollisuudet"
-
06:15
Pahamaineisessa kilpailussa tapahtui uusi kuolinonnettomuus
-
05:59
Nainen väitti joutuneensa satunnaisen yllätyshyökkäyksen uhriksi alikulkutunnelissa – toinen selitys paljastui oikeudessa
-
05:50
Yli puolet tekisi laittomista lakoista tuntuvasti kalliimpia järjestäjilleen
-
05:40
Orpo kiri Kataisen kiinni ja hätätilahallitus häämöttää: "Ei tunnu missään"
-
05:33
Anna-Katri on ensimmäinen suomalaisnainen, joka on käynyt kaikissa maailman maissa: "Itkuhan siinä nousi pintaan"
-
05:19
Ilmastonmuutos uhkaa sekä Saimaan että Itämeren norppia
-
05:14
Venäjällä ainakin 29 on kuollut juotuaan siideriä, jossa uskotaan olleen metanolia
-
22:57
Taidemaalari Françoise Gilot on kuollut 101-vuotiaana – tunnettiin Picasson muusana
-
22:54
Valtaisa veto! Viivi Lehikoinen juoksi upeasti Suomen ennätyksen
-
Lataa lisää