VIDEO: Tällainen oli Mannerheimin koti – koristeena tiikerin talja!

Katsomo, video
Julkaistu 27.02.2014 17:32

Mannerheim-museon museosihteeri Tapio Haltia kertoo Huomenta Suomessa, että Mannerheim oli innokas sisustaja, joka etsi matkoiltaan sisustusesineitä.

Helsingin Kaivopuistossa sijaitseva Mannerheim-museo on myös marsalkka Mannerheimin entinen koti. Museosihteeri Tapio Haltian mukaan Mannerheim oli hyvin kiinnostunut sisustamisesta.

– Hän on itse ottanut laajalti osaa tähän kodin sisustamiseen ja suunnitteluun alusta saakka, sanoo Haltia.

Haltian mukaan Mannerheimin sisustuksessa on paljon sellaisia piirteitä, jotka eivät olleet tyypillisiä sen ajan Suomessa.Sisustukseen kuuluu muun muassa Mannerheimin itse vuonna 1937 metsästämän tiikerin talja.

Mannerheim toi usein matkoiltaan kotiinsa sisustusesineitä. Haltian mukaan Mannerheim piti matkoillaan mukana pientä vihkosta, jossa oli mittoja ja tietoja hänen asuntonsa huoneista, joihin hän etsi esineitä.

– Näin hän sitten saattoi jo matkalla päätellä josko jokin taulu tai muu esine sopisi juuri siihen kohtaan, mitä hän oli ajatellut, sanoo Haltia.

Katso videolta, miltä Mannerheimin koti näyttää!

Sumo video id

Lue myös:

Mitkä olivat Mannerheimin suosikkiruuat?

Onko sinulla Suomen kaunein koti? Hae mukaan ohjelmaan!

(MTV LIFESTYLE)

Tuoreimmat aiheesta

Sisustus