Veturinkuljettajat kritisoivat kilpailutusmallia, 1600 junavuoroa perutaan – ”Yhden monopolin sijaan luodaan viisi monopolia”

Mielenilmaus pysäyttää junat  9:25

Tänään illalla kello 18 alkavan junaliikenteen lakon vuoksi noin 1600 junavuoroa jää ajamatta. Huomenta Suomen haastattelussa VR Groupin toimitusjohtaja Rolf Jansson arvioi taloudellisia vaikutuksia merkittäväksi, ja kärsijöiksi matkustajat ja teollisuuden.

Veturimiesten liiton puheenjohtaja Tero Palomäki pahoittelee, että he katsoivat lakkoa tarvittavan.

– Tämä asia on mittakaavaltaan sellainen, että me haluttiin sille maksimaalinen julkisuus. Meidän toive on, että Sipilän hallitus vähän miettisi, miten kilpailuttaisi tuon liikenteen.

Palomäen mukaan raideliikenteen markkinoita voi vapauttaa normaalein pelisäännöin, jolloin markkina voi kasvaa ja syntyä oikeaa kilpailua.

Nyt suunnitellussa mallissa liittoa hiertää suunniteltu kalustoyhtiö, jolta liikennöintiin käytettävä kalusto saataisiin. Lisäksi heistä on ongelmallista, että jatkossa myytäisiin yksinoikeuksia alueisiin, joita voittaja sitten liikennöisi.

– Siellä ei ole mitään vapaata kilpailua, vaan huutokauppa siitä, kuka sen saa.

– Yhden monopolin sijaan luodaan viisi monopolia, hän toteaa.

Hänen mukaansa kilpailu jää suunnitellussa mallissa pieneksi, eikä hän näe siinä olevan tilaa lippujen hintojen laskemiselle. Hän ilmaisee huolensa myös siitä, heikkenevätkö vähäliikenteisten matkustajareittien yhteydet.

Vinkkejä Palomäellä ei juuri ole huomenna työmatkaansa taittaville.

– No junallahan ei pääse, Palomäki toteaa.

Veturinkuljettajat palaavat töihinsä tiistain ja keskiviikon välisenä yönä.

Lue myös:

    Uusimmat