”Vein lapseni lääkäriin, kahden tunnin päästä hän oli kuollut” – äiti kehottaa muita vanhempia huomioimaan vaaran merkit

Vesirokoksi luullut oireet veivät reilun vuoden ikäisen pikkutytön hengen. 

Äiti Ruth Melling kertoo, että hänen tyttärensä Lola oli erittäin iloinen ja terve tyttö, kunnes eräänä yönä kaikki muuttui. Toisin kuin yleensä kipeiden lasten kohdalla voisi olettaa, Lola käyttäytyi todella rauhallisesti; ei itkenyt tai huutanut, vain tuijotti äitiään ja hengitti oudosti.

Kuume ei ollut laskenut seuraavaan aamuun mennessä, mutta kiireiden vuoksi äiti ei ehtinyt viemään tytärtään lääkäriin vasta kuin työpäivän jälkeen. Vesirokoksi luultu sairaus osoittautui paljon pahemmaksi.

– Odotushuoneessa näin, kuinka violetit pilkut alkoivat levitä hänen kehoonsa ja sitten hänen huulensa menivät sinisiksi. Juoksin vastaanottoon kiljuen: ”Hänen huulensa ovat siniset, hänen huulensa ovat siniset”, äiti kertoo parin vuoden takaisista kauhunhetkistään.

"En tule koskaan ymmärtämään sitä"

Äiti ei uskonut korviaan, kun hänelle kerrottiin, että tyttö olisi todennäköisesti sairastunut aivokalvontulehdukseen. Paikalle hälytettiin pian ambulanssi, joka vei tytön sairaalaan.

– He ottivat pikkutyttöni käsivarsiltani samalla, kun he yrittivät kontrolloida hänen hengitystään. Tämä oli viimeinen kerta, kun pitelin tytärtäni elossa.

Äiti kertoo, että kaikki tapahtumat tästä eteenpäin ovat hämärän peitossa. Vaikka tytön hengen kerrottiin olevan vaarassa, hän ei ymmärtänyt tilanteen vakavuutta.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

– Muistan kun mieheni saapui, ja hän yritti saada minua hyvästelemään pikkutyttömme. En pystynyt liikkumaan tuolista, ja sitten hän oli poissa. Aamukymmeneltä lääkärin vastaanotolle ja kello kahdeltatoista vauvani oli poissa. Kuinka? Miksi? En usko, että tulen koskaan ymmärtämään sitä. Edellispäivänä hän oli täydellisen iloinen ja täynnä elämää, äiti kertoo.

– Meillä oli erityinen suhde ja kaipaan häntä kauheasti. Pystyn edelleen kuulemaan hänen hengityksensä ja näen katseen, jolla hän katsoi minua matkalla lääkäriin.

Melling toivoo, että tämän kertomuksen avulla edes yksi lapsi voitaisiin pelastaa. Aivokalvontulehdus diagnosoidaan helposti flunssaksi, vaikka todellisuudessa se vaatisi nopeaa hoitoa. Riskiryhmässä ovat etenkin alle viisivuotiaat lapset.

Lähde: Independent  

***

Lue myös:

    Uusimmat